Hei, olen vammainen ja yrittäjä

Olen motivoitunut tekemään töitä.

Mielestäni jokaisen kuuluisi tehdä töitä oman kykynsä mukaan ja niin täysillä kuin pystyy eikä pyrkiä elämään yhteiskunnan tukien varassa

Vuosia sitten jouduin itse työttömäksi. Tein kuten kuka tahansa muukin normaali ihminen ja aloitin uuden työnhakurumban ja ilmoittauduin myös työkkärissä työttömäksi työnhakijaksi.

Laitoin kymmeniä hakemuksia ja pyrin aina olemaan niissä mahdollisimman avoin ja rehellinen osaamisestani, taidoistani ja rajoitteistani. Kävin haastatteluissa ja olin useaan positioon enemmän kuin pätevä.

Sain yhden ainoan määräaikaisen tarjouksen, jota ei olisi ollut järkeä ottaa vastaan.

Lopulta pohdin, että miksi en itse tekisi samaa asiaa? Miksi en itse lähtisi yrittäjäksi. Pohdin sitä pitkän tovin mutta lopulta ajatus tuntui luontevalta. Olen aina pitänyt elektroniikasta ja tietotekniikasta ja sillä puolella minulla oli myös ennestään hyvää osaamista. Mutta enhän minä voi lähteä yrittäjäksi?


Olen vammainen.


Suomessa on paljon motivoituneita vammaisia ihmisiä, jotka ovat kyllästyneett kotona olemiseen. Ongelma on kuitenkin se, että työllistyminen ei onnistu vaikka kuinka yrittää. Yrittäjyys voi hyvinkin olla vammaiselle ainoa keino työllistyä.

Itse olen CP- vammainen ja vamma rajoittuu liikkumiseen mikä tarkoittaa minun tapauksessani sitä, että minulla on 70 prosentin invaliditeetti. Yrittäjyys on minulle elämäntapa ja ennen kaikkea tapa olla yhteiskunnan tuottavana osana. Olen myös kouluttautunut yritysmentoriksi. Haluan jakaa niitä tietoja, taitoja ja kokemuksia, joita minulle on kertynyt pitkän yrittäjäpolun matkalta. Nyt koulutettuna mentorina se onnistuu vielä paremmin.

Minuun on aina suhtauduttu hyvinkin ennakkoluulottomasti ja erityisesti siitä olen iloinen mutta huomaan selvästi, että mikäli jättäisin hakemuksissa mainitsematta vammani, tulisi vastauksia huomattavasti enemmän. Ennakkoluuloja on vielä paljon ilmassa.

CP-vammani ei suuremmin vaikuta omaan työntekooni, mutta minun on kiinnitettävä isompaa huomiota, miten kannan ja nostan painavampia tavaroita. On mietittävä, miten jalat, selkä ja käsi kestävät. Työhyvinvointiin ja fyysiseen jaksamiseen joudun kiinnittämään enemmän huomioita kuin vammattomat kolleegani.

Olen vammainen ja yrittäjä.

Yrittäjyyteen liittyvä byrokratia on Suomessa muutoinkin korkealla tasolla. Tämä korostuu entistä enemmän vammaisten kohdalla. Vammainen yrittäjä ei ole samalla viivalla vammattoman yrittäjän kanssa. Vammaisella yrittäjällä voi olla vaikeuksia esim. kuljetus- ja avustajapalveluiden kanssa sekä näiden yhdistämisessä omaan liiketoimintaan sopivaksi siten, että kaikki toimii reilusti henkilökohtaisella tasolla mutta myös yhteiskuntaa kohtaan.

Vammaisuuden ja yrittämisen yhdistämisessä on ilmassa vielä paksuja ennakkoluuloja. Kohtaan myös jatkuvasti ihmetystä ja ennakkoluuloja yritystä ja yrittäjyyttä kohtaan sillä olen vammainen. Olen kuitenkin äärimmäisen iloinen, että suurin osa suhtautuu asiaan positiivisesti. Tahdon olla näyttämässä omalla esimerkilläni, että emme ole kakkosluokan kansalaisia ja voimme tehdä oman osamme yhteiskunnassa yhtä hyvin kuin muutkin - mikäli meille annetaan siihen vain aito mahdollisuus. Vammaisyrittäjät eivät työskentele enää vain käsityö- ja korjausalalla, vaan internetin myötä leivän voi saada vaikkapa verkkokauppaa pyöritellen.


Onneksi vammaisten tie yrittäjyyteen saattaa helpottua tulevaisuudessa, sillä yksi hallituksen kärkihankkeista pureutuu juuri osatyökykyisten työllistymiseen. Hanke lupaa muun muassa lisätä vammaisten yrittäjien toimintamahdollisuuksia.

Myös vammaisyrittäjät itse ovat järjestäytymässä omaksi toimialajärjestöksi tai verkostoksi, joka edistäisi vammaisyrittäjien edunvalvontaa ja toimisi linkkinä julkishallinnon suhteen.

Minä ja muut, haluamme olla osa toimivaa yhteiskuntaa. Osaamme paljon ja olemme motivoituneita. Teemme paljon mikäli annatte meille siihen mahdollisuuden. Ymmärrän paremmin kuin kukaan, että ennakkoluulottomuus on vaikeaa mutta tarjoa työtä, suhtaudu ennakkoluulottomasti ja tule juttelemaan. Silloin huomaat, että olen täysin samanlainen kuin te muutkin - henkilö, joka haluaa tehdä osansa yhteisen yhteiskunnan eteen ja henkilö, joka haluaa elättää itse itsensä.

Olen vammainen ja ylpeä yrittäjä.

1174420.png

Juha Hentula

Olen 50-vuotias yrittäjä ja yritysmentori Lappeenrannasta,
jolla on palava halu auttaa muita ja luoda työtä Suomeen.

JH Tukku
Verkkosivu: https://kauppa.jhtukku.fi/
Facebook: facebook.com/JH-TUKKU
Linkedin:
https://www.linkedin.com/in/juha-hentula-a95407141/
Yritystä -hanke: https://www.yritystä.fi



Vierasblogi

Tämän blogin sisältö rakentuu Yrittäjät ryhmän jäsenistä - tämä bio on heitä varten!

Edellinen
Edellinen

Yrityksen perustajan työkalupakki - kaikki tarvittava!

Seuraava
Seuraava

Näin kasvatat verkkokauppasi myyntiä - 28 vinkkiä!