Käyttöehdot

 

IHAN VAAN, ETTÄ EI TULIS KENELLEKKÄÄN PAHA MIELI.

Kaikki tällä sivustolla perustuu henkilöiden omaan kokemukseen ja toimintaan eikä niillä ole mitään tekemistä minkään kaupallisen tai poliittisen yhteisön kanssa ellei toisin mainita. Jos pahoitat mielesi, mietin ensin miksi näin kävi ja kysy vasta sen jälkeen. Kirjoitukset sisältävät kiroitusvirheitä ja teksti on ajoittain viihteellistä. Mikäli haluat sisältöä kuluttaa, joudut elämään sen kanssa. Kiitos, että jaksoit lukea tämän. Ihan selvyyden vuoksi: mistään ei oteta vastuuta ja kaikkia Suomen lakeja noudatetaan. Huomioithan ironian myös tässä kirjoituksessa - homman sisältö on kuitenkin se, että olemme puhtaasti voittoa tavoittelematon yhteisö, jonka on kuitenkin luotava kaupallisia kumppanuuksia, jotta voimme maksaa henkilöstömme palkat, verot ja sivukulut. Näistä haluamme kuitenkin olla läpinäkyviä, siksi selvennökset alla.

Kaupallisen yhteistyön ja kumppanuuksien pelisäännöt

Yhteisöllämme voi olla myös sponsoreita tai muuta kaupallista yhteistyötä. Mikäli kaupallinen yhteistyö ulottuu sisältöihin kuten esimerkiksi kaupallisessa yhteistyössä olevien tahojen kirjoittamiin blogeihin (vaikka niistä ei olisikaan maksettu) on aina tuo taho merkitty selkeästä blogiin sekä sisältö on merkitty “Kumppaniblogiksi”, jotta jokainen lukija ymmärtää, että tämän sisällön taustalla olevat tahot ovat rahallisesti tukeneet toimintaamme. Näissä kyseisissä sisällöissä myös aina kirjoittaja on merkitty sisältöön.

Yhteisöllämme voi olla myös muunlaista kaupallista toimintaa ja niistä myös kerrotaan aina asianmukaisella tavalla. Esimerkiksi mikäli kumppanilla on pääsy yhteistöön, on nämä kumppanit aina kerrottu kumppanit sivulla tai esim. mikäli jokin tuote on “Yrittäjä" -brändin alla, tulee niistä tuotteista aina osuus yhteisöllemme.

Haluamme olla kaikessa mahdollisimman läpinäkyviä, jotta voimme toimia jatkossakin yhteisen tavoitteen eteen!

Yrittäjä.io -jengi!

Vierasblogin kirjoittamisen ehdot

Blogin julkaisijalla Yrittäjä.io on aina oikeus muokata sisältöä julkaisuun sopivaksi ilman kirjoittajan erillistä lupaa. 

Kirjoittaja sitoutuu siihen, että hän pyrkii aina tuottamaan mahdollisimman laadukasta ja totuudenmukaista sisältöä. Julkaisija ei ota vastuuta mistään kirjoittajan näkemyksistä tai sanomisista. Näkemykset ovat kirjoittajan omia.

Kirjoittaessaan vierasblogin, kirjoittaja sitoutuu siihen, että hän luovuttaa 100% käyttö ja muokkausoikeuden julkaisijalle. Tämä oikeus on peruuttamaton ja ikuinen. Julkaisijalla on oikeus kaupallistaa sisältöjä ilman automaattisia korvauksia.

Kirjoittaja sitoutuu siihen, että samaa tekstiä tai sisältöä ei julkaista (tai ole julkaistu) muualla ilman julkaisijan lupaa. Tämä koskee myös vähäisiä muokkauksia.

Julkaisijalla on 100% käyttö- ja muokkausoikeus kaikkeen sivuilla julkaistuun materiaaliin mutta ei ota vastuuta sen sisällöstä. Sisällöstä, sen oikeellisuudesta, lainmukaisuudesta ja hyvän maun mukaisuudesta.

Julkaisijalla on aina oikeus päättää milloin ja missä sisällöt julkaistaan sekä poistaa ne sivuilta ja julkaisukanavista.

Sponsoroidut artikkelit tai muu maksettu sisällöntuotanto - ostamisen ehdot

Julkaisemme Yrittäjä.io sivustolla myös yhteistyökumppaneiden sisältöjä. Nämä sisällöt ovat kumppanisisältöjä ja merkittyjä.

Voit hankkia yrityksellesi siis myös sponsoroitua sisältöä. Tilauksen ja haastattelun jälkeen toimitamme artikkelin noin 14 vuorokauden kuluessa julkaisuun. Tämä aikataulu riippuu siitä, että asiakas toimittaa sovitun materiaalin. Tilaus on sitova kun se on vahvistettu eikä sitä voi sellaisenaan ilman force majoure syytä perua. Yrittäjä.io:lla on oikeus perua sisällöstä tehdyt kaupat mikäli se ei ole linjassa yhteisömme sääntöjen kanssa. Muut ehdot:

  1. Tilausvahvistus: Tilauksen tekeminen sähköpostitse katsotaan sitovaksi sopimukseksi ja osoittaa suostumuksenne ehtoihin.

  2. Tuotteen tarkka kuvaus: Artikkelin sisältö ja sijoittelu verkkosivustollamme määritellään tilauksen yhteydessä mutta julkaisusta päättää loppukädessä Yrittäjä.io

  3. Maksuehdot: Maksu suoritetaan etukäteen tilauksen vahvistamisen yhteydessä tai erikseen sovittulla aikataululla.

  4. Tuotannon aloittaminen: Työn tuotanto alkaa välittömästi tilauksen tekemisen jälkeen, eikä tilausta voi perua tämän jälkeen.

  5. Muutokset ja muokkaukset: Asiakkaalla on oikeus pyytää kohtuullisia muutoksia tilauksen sisältöön ennen ennen sisällön julkaisua.

  6. Vastuu sisällöstä: Asiakas on vastuussa toimittamastaan sisällöstä ja sen lainmukaisuudesta.

  7. Sisällön hyväksyntä: Asiakkaalla on mahdollisuus tarkastaa ja hyväksyä artikkelin lopullinen versio ennen julkaisua.

  8. Julkaisuaikataulu: Pyrimme julkaisemaan artikkelin sovitussa aikataulussa (14 vrk materiaaleista), mutta emme ole vastuussa viivästyksistä, jotka johtuvat odottamattomista esteistä.

  9. Lisäpalvelut: Mahdolliset lisäpalvelut, kuten sosiaalisen median mainonta, voivat olla saatavilla erillisellä sopimuksella ja lisämaksusta.

  10. Peruutusehdot: Koska työn tuotanto alkaa välittömästi tilauksen vahvistamisen jälkeen, tilausta ei voi perua tai palauttaa. Kaikki maksut ovat sitovia eikä niitä palauteta peruutuksen tapauksessa.

Yksityisyys

Tähän ryhmään ja yhteisöön kuuluminen ja siinä toimiminen edellyttää molemminpuolista luottamusta. Ryhmien aidot keskustelut ovat hyvä asia, mutta keskustelut voivat olla myös arkaluonteisia ja yksityisiä erityisesti yrittäjien ryhmässä. Ryhmässä julkaistuja keskusteluita ei saa jakaa ryhmän ulkopuolelle ilman asianosaisten lupaa. Älä nauhoita tai kopioi mitään ryhmän sisältöjä - kyse on yksityisestä yhteisöstä. Näin tekemällä rikot yksityisyyden suojaa, GDPR ehtoja, yhteisön sääntöjä sekä saatat syyllistyä rikokseen.

Kaikki tällaiset tallenteet ja jaot, jossa ilmenee ihmisten henkilötietoja kuten esim. nimiä, rikkovat yksityisyysehtoja ja nämä rikkeet ilmoitetaan tietosuojavaltuutetulle.

Lue lisää: https://yrittaja.io/yksityisyys

Thx!