Yrittäjä puhuu tunteista somessa. Kerrankin.

HERO-yrittajapuhuutunteistasomessakerrankin.jpg

Tässä blogissa puhutaan tunteista. Mutta ei pelkästään minun, vaan meidän kaikkien. Tunteet nimittäin ohjaavat ihmisten toimintaa ja päätöksentekoa isolla ratilla, siksi niiden muodostumista ja herättämistä on tärkeä ymmärtää, varsinkin jos teet markkinointia sosiaalisessa mediassa.

Jotta blogi ei heti alkumetreillä mene vetistelyksi, virittäydytään ensin hetkeksi sosiaalisien medioiden algoritmien maailmaan, sillä ne itse asiassa priorisoivat tunteita herättävien sisältöjen näyttämistä.

Facebook teki pari vuotta sitten päivityksen palveluunsa, jonka jälkeen peukun, kommentin ja jaon lisäksi julkaisuihin on pystynyt reagoimaan myös osoittaen muita tunteita. Tykkäämisen 👍 rinnalle tuli myös Ihastu ❤️, Haha 😆, Vau 😮, Surullinen 😢 ja Vihainen 😠

Syy päivitykseen on selkeä. Facebookin liiketoiminta perustuu siihen, että se kerää tietoa käyttäjiensä mieltymyksistä ja antaa mainostajille mahdollisuuden kohdentaa mainontaa näihin tietoihin pohjautuen. Lisäämällä vaihtoehtoja peukun rinnalle, voivat Facebookia käyttävät ihmiset osoittaa tunteitaan laajemmalla skaalalla ja siten antaa enemmän dataa Facebookille. Aiemmin julkaisuja, joihin liittyi negatiivisia tunteita ei tullut paljoa peukutettua, mutta päivityksen jälkeen nekin saavat osakseen reaktioita.

Sama toimintamalli pätee myös moniin muihin sosiaalisiin median palveluihin. Niiden algoritmit keräävät tietoa sinusta klikkausten, tykkäysten ja seuraamisien pohjalta, jotta he voisivat näyttää sinulle sinun mieltymyksiä vastaavaa sisältöä ja mainoksia. Sosiaalisilla medioilla on siis vahva halu saada sinut reagoimaan ja vuorovaikuttamaan enemmän.

Miksi yrittäjien on oltava kiinnostuneita peukuista, sydämistä ja surunaamoista somessa?

Yritykset ja yrittäjät käyttävät sosiaalista mediaa pääasiassa kehittääkseen myyntiään, joko suoraan promoten tai luoden suhdetta yleisöönsä mielenkiintoisella sisällöllä ja vuorovaikutuksella. Peukut, sydämet ja vau-naamat liittyvät vahvasti tähän jälkimmäiseen ja heikosti mitattavampaan tapaan edistää liiketoimintaa. (Suorilla promoilla ja välittömään ostoon tähtäävillä mainoksilla on tietenkin oma roolinsa somessa. Niiden osalta en olisi huolissani reaktioista, sillä ihmiset harvemmin diggailevat mainoksista muutenkaan. Suorissa promoissa on vuorovaikutuksen sijaan mitattava sijoitetun pääoman tuottoa)

Vuorovaikutuksen aikaansaaminen on ainoa keino saada “ilmaista näkyvyyttä” somessa. Facebookin algoritmi haistelee julkaisujen saamaa huomiota ja nostaa niitä julkaisuja, joihin sataa reaktioita, kommentteja ja jakoja hanakammin esille. Tämän olet varmasti huomannut oman yrityksesi Facebook-sivun statistiikasta. Orgaaninen kattavuus on isompi niillä julkaisuilla, joihin on kertynyt vuorovaikutusta.

Jos saat julkaisullesi hyvin vuorovaikutusta heti julkaisun ensimetreillä, on se signaali Facebookin algoritmille mielenkiintoisesta julkaisusta. Tällöin julkaisua näytetään suuremmalle määrälle sinun yritystäsi seuraavia ihmisiä, ja myös heille, jotka eivät vielä seuraa sinun sivuasi.

Eli jos haluat saada näkyvyyttä (ilmaiseksi), sinun on saatava reaktioita. Ja jos reaktiot ovat merkki siitä, että ihminen on julkaisun kohdattuaan tuntenut jotain, on sinun mietittävä sitä, mikä saa yleisösi tuntemaan jotain.

Rahallakin saa toki ostettua näkyvyyttä, mutta mikä järki on pistää rahaa huonon, mielenkiinnottoman tai tylsän julkaisun mainostamiseen somessa? Jos olet valmis käyttämään rahaa, kannattaa se ehdottomasti käyttää niiden julkaisujen edistämiseen, jotka herättävät tunnereaktion ihmisissä ja toimivat jo valmiiksi. Siten saat paljon enemmän vastinetta rahallesi.

Miten herätät tunteita somessa?

Nyt aletaan lähestyä artikkelin pihviä.

Tunteet ohjaavat ihmisten vuorovaikutusta oikeassa maailmassa, niin myös somessakin. Enemmän vuorovaikutusta saavat julkaisut näkyvät paremmin. Jos herätät tunteita, saat enemmän klikkauksia ja sitä myöten myös enemmän näkyvyyttä.

Kuten olet varmasti huomannut, tunteita ei kuitenkaan herätä se, mikä tuote tai palvelu sinulla on. Ja vielä harvemmin ihmisiä kiinnostaa sen tuotteen hinta. Jos päivästä toiseen pistät eetteriin “meiltä saa muuten myös lokasuojahierontoja” viestejä, ei se säväytä ketään.

On siis mentävä tuotetietoa syvemmälle. Kerrottava tarinoita teidän yrityksen arjesta ja dokumentoitava oikeassa elämässä tehtyjä tekoja. On näytettävä ihmisille, että teilläkin on töissä ihmisiä. Välitettävä yrityksen arvoja ja tapaa tehdä töitä. Ne ovat inhimillisiä ja samaistuttavia. Ne herättävät tunteita.

Olen näyttämän tämän slaidin kymmenissä pitämissäni sosiaalisen median koulutuksissa, ja käynyt läpi yhdeksän asiaa, joita yrittäjät voivat tehdä somessa herättääkseen tunteita heidän yleisöissä.

9tapaaherattaatunteitasomessa.jpg

Kerro avoimesti - Mene hieman pintaa syvemmälle ja kerro omista fiiliksistä ja toiminnasta avoimemmin - niin onnistumisista kuin epäonnistumisista. Molemmat ovat iso osa ihmisten elämää, joten miksi esitellä vain toista puolta? Avoimuudella luot vahvempia suhteita.

Anna arvoa - Kehu ja nosta muita, sinua ja yritystäsi auttaneita henkilöitä ja yrityksiä esille silloin, kun siihen on aihetta. Muiden tsemppaaminen ja nostaminen ei ole sinulta millään tavalla pois, päinvastoin, esiin nostamasi osapuoli saattaa jopa jakaa viestisi   

Ihastuta - Tee jotain, mikä saa ihmiset ihastumaan teidän toimintaan ja kerro siitä tekstein, kuvin tai videoin. Tämä vaatii usein vankkaa arvotyötä markkinoinnin suunnittelun pohjalle ja omien arvojen mukaisia tekoja.

Vihastuta - Paljasta maailman epäkohtia ja kokoa yleisösi ajatukset yhteistä vihollista vastaan. Käytä tätä keinoa kuitenkin varoen. Asioiden liiallinen kärjistäminen ja toistuva vihan lietsominen syö myös uskottavuutta.

Hämmästytä - Käytä jonkin asian valmistamiseen paljon aikaa tai tee jotain todella massasta poikkeavaa, joka hämmästyttäisi yleisösi. Näytä heille jotain, mihin suurin osa ei itse pystyisi tai rohkenisi.

Viihdytä - Yksi perinteisimmistä ja varmimmista tavoista saada herätettyä tunteita somessa on tehdä asioita pieni pilke silmäkulmassa ja koittaa saada ihmiset nauramaan. Osa ihmisistä haluaa näyttää huumorintajuiselta ja hauskalta, jolloin he myös jakavat hauskaa sisältöä.

Näytä kulissien taakse - Riko pilvilinnat ja kulissit ja näytä rohkeasti se, mitä lavasteiden takana tapahtuu. Miten tuotteesi ja palvelusi muodostuvat ja valmistuvat? Sinusta tylsä arkesi on jonkun toisen mielestä todella kiinnostavaa.

Auta - Ratkaise yleisösi ongelmia sisällöilläsi niin luot luottamusta ja kiitollisuutta. Jos ihmiset kokevat, että he ovat saaneet sinulta apua, ovat he todennäköisemmin suosittelemassa yritystäsi ja ostamassa sinulta tulevaisuudessa.

Kerää sympatiaa - Kokoa yleisö puolellesi kertomalla vastoinkäymisistä. Avoimuus rakentaa luottamusta ja voit sympatian lisäksi saada yleisöltäsi apua ongelman ratkaisemiseksi.

Tuotteista ja palveluista ja siitä, mitä niihin kuuluu on kerrottava, mutta mielestäni ne asiat kuuluvat pääasiassa sinne, mistä sinulta ostetaan, nettisivuille, verkkokauppaan tai myymälään. Somessa sinun tulisi rakentaa suhdetta yleisöösi ja luoda luottamusta sinua kohtaan. Ostoon aktivointi jokaisessa viestissä on luotaantyöntävää.

Nostan vielä kaksi esimerkkiä yrityksen tekemistä Facebook-julkaisuista, jotka ovat onnistuneet herättämään täysin eri tunteita, mutta ovat silti saaneet sitä kautta merkittävän määrän näkyvyyttä.

katucateringfacebookjulkaisu.jpg

Linkki Facebook-julkaisuun

Joensuussa sijaitseva grillivaunu ja catering-yritys kohtasi aikamoisen vastoinkäymisen uudenvuoden aatonaattona. Heidän grillivaununsa ryöstettiin ja siellä tehtiin ilkivaltaa, joka esti vaunun avaamisen uudenvuodenaattona, talven vilkkaimpana iltana ja useampana päivänä tammikuun alusta. Kertomus tapahtumasta ja kuva maailman surullisimmasta sweet chili-kastikepurkista sai merkittävästi näkyvyyttä, kun yrityksen yleisö antoi yrittäjille sympatiaa, osoitti vihaa ilkivaltaa tehneitä kohtaan ja koitti jakojen avulla saada tekijöitä selville.

Tuloksena tunnemyrskystä yritys sai varsin mittavaa paikallista huomiota - julkaisu tavoitti Facebookissa yksittäisiä ihmisiä miltei 20 000.

puuartisti-facebookjulkaisu.jpg

Linkki Facebook-videoon

Kontiolahtelainen puusepänliike Puuartisti sai vinkin Ähtärin Eläinpuiston pandojen ongelmista. Pandat käyttivät leikkivälineinään kumipalloja, jotka eivät kestäneet karhujen käsittelyä. Puuartisti päätti auttaa pandoja ja sorvasi heille kaksi 40-senttistä mäntypalloa leikkejä varten. Pandapallojen luovutus sai todella positiivisen vastaanoton suomalaisessa lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa.

Yritys tavoitti ihastuttamalla ja hämmästyttämällä yleisön viikon aikana Facebookissa yli 100 000 ihmistä, josta suurimman osan videolla, jossa Lumi-panda leikkii juuri lahjana saadulla pallolla lumessa. Mainosrahaa yritys käytti tempauksen yhteydessä vain 200 €. Mediahuomio pandapallojen ja Puuartistin ympärillä on jatkunut myös kesällä, kun mm. Seura julkaisi tilannepäivityksen siihen, kuinka pallot ovat kestäneet ja Kauppalehti nosti yrityksen tarinan nettiartikkeleihin ja Oma Yritys-osioon lehdessä.

Tiivistetysti

Tunteisiin vetoava sisältö ja tarinat leviävät sosiaalisissa medioissa hyvin, koska ne saavat ihmisiä vuorovaikuttamaan (antamaan reaktioita, kommentteja ja jakoja). Sosiaalisten medioiden algoritmit priorisoivat vuorovaikutusta ja näyttävät ihmisille julkaisuja, joihin he todennäköisimmin reagoivat - joten algoritmit levittävät vahvasti tunteita herättäviä sisältöjä.

Yrittäjät ja markkinoijat voivat herättää tunteita somessa monin keinoin. Avaimena tunteita herättävien sisältöjen luomiseen on usein avoimuus, inhimillisyys, auttamishalu ja vaivannäkö. Suorilla promoilla ja tuotetiedolla ei saa vaikutusta.

Joona Kotilainen

joona-kotilainen-valokuva.png

Joona on markkinoinnin ammattilainen, kouluttaja, yrittäjä sekä toinen perustajista kahdessa yrityksessä, Markkinointitoimisto Tovarissa ja Puuartistissa. Työssään Joona pyrkii oppimaan mahdollisimman paljon kaikesta tekemästään ja yhdistelemään oppeja eri aloilta ja asioista järkeviksi kokonaisuuksiksi. Tällä hetkellä Joonan tavoitteina on kehittyä julkisessa puhumisessa, tarinankerronnassa, johtamisessa ja empatiassa, sekä viedä Tovaria ja Puuartistia kohti Suomen laajuista tunnettuutta.

Yrityksistä voit lukea lisää osoitteissa tovari.fi ja puuartisti.fi ja Joonan löydät näistä someista tunnuksella @joonakotilainen: Facebook, LinkedIn, Twitter, Instagram. Viestiä saa laittaa missä tahansa asiassa!

Vierasblogi

Tämän blogin sisältö rakentuu Yrittäjät ryhmän jäsenistä - tämä bio on heitä varten!

Edellinen
Edellinen

Se kerta, kun opetin ruotsalaisille PR:n merkityksen

Seuraava
Seuraava

+50 melkein ilmaista työkalua, jotka jokaisen yrittäjän pitää tuntea!