Onko elämää kolmen konkurssin jälkeen?

Miten musta tuli sarjayrittäjä

Kuvittele itsesi yökerhoon, jossa ihmiset tanssivat hienoissa puvuissa, musiikki pauhaa, toisesta kerroksesta näkee tummennettujen lasien takaa alas koko yökerhoon. Tummennettujen lasien takana istuu charmikas herrasmies sikari huulessa, drinkki kädessä, käteistä pöytä täynnä, kauniit naiset ympärillä… Noh, on siinä myös sit huumeita pöydällä, mutta niitä ei ole pakko kuvitella tähän. 

Siellä istuu meitsi. Kuvitelmissani tulevaisuudesta. Ollessani 10-vuotias katsoin elokuvan, jossa mafiapomo johti valtakuntaansa ja tuo näkymä herätti mussa jotain. Haluan olla kuin hän. Nuoruudessa toki sitten tuli oltua osittain kuin hän - pahuuksien tiellä näpistelyä, pientä ilkivaltaa, korttipelejä ja laittomuuksien hustlaamista. Onneksi jäin kiinni ennen kuin se kunnolla alkoikaan. Johonkin se sisällä oleva palo piti käyttää ja kun en tiennyt vielä tuolloin yrittäjyydestä mitään, niin keinoni oli huonot. Onneksi minulla oli edes koripallo ja tyttöystävä niin ei lähtenyt lapasesta. Lähdin armeijaan, sieltä Tampereelle töihin menekinedistäjäksi. Töihin tottuneena jotain oli tehtävä, mutta silti koko ajan mietin että mitäs sitä elämässä tekis. Mikä se mun tie olisi. 

Sitten eräs päivä äitini soittaa: “Ootko kuullut paikasta nimeltä Tiimiakatemia? Siellä perustetaan yritys, käytännönläheistä oppimista ja koulun päätteeksi lähdet maailmanympärysmatkalle.”

Ei tarvinnut kahdesti kannustaa hakemaan. Pistin Jyväskylän ykköseksi ja rimaa hipoen pääsin sisään. Olin löytänyt paikkani ja samankaltaisten ihmisten ympäröimäksi. Ekana päivänä sanotaan, että “tässä on teidän tiimi, jolla perustatte osuuskunnan. Tsemppiä.” Ei oppitunteja, ei tenttejä, ei opettajia, ei pakollisia kirjoja. Vapaus toi mukanaan ison vastuun. Ymmärsin heti, että täällä ei saa mitään jos ei pyydä, kysy apua, toteuta ja ole valmis heittäytymään. Luin ekan vuoden aikana kirjoja enemmän kuin olin lukenut koko elämäni aikana, rakastuin paikkaan, rakastuin kollegaan ja talon sisäsiittoiseen tapaan “syötiin kuormasta”, mikä osoittautui monella tapaa katsottuna virheeksi, mutta ei kuulu tapoihini katua vaan olen äärimmäisen kiitollinen kaikista kokemuksista mitä olen päässyt tekemään ja kuinka ahtaalle sitä on joutunut. Niistä hiukan lisää myöhemmin. 

Tiimiakatemialla mulla oli käynnissä koko ajan 5-7 projektia (tämän sanottiin olevan hyvä määrä ja se jotenkin sopi luonteelleni). Kierrettiin kaikki Suomen K-marketit läpi tutkimassa markkina-asemaa suurelle juomayhtiölle, tehtiin puhelinmyyntiä Zero Pointille, järjestettiin tanssikiertue useampaan kaupunkiin ja voittaja pääsi Uniikin musiikkivideolle (kiitos Veera ja Dan), oli pop up -kahvilaa, LöydäLuomusi -nimistä palvelua, kalenterin myyntiä… Yhtä sun toista. 

Kalenterin myynnistä täytyy sanoa, että ulkoistin liian nopeasti. Idean lisäksi minulla oli ainoastaan huippuammattilaisen luontokuvat tulossa kalenteriin, ulkoistimme myynnin samantien ystäväni Jarkon kanssa muille tiimiläisille. Noh eihän siitä mitään tullut. Emme osanneet johtaa, idea oli ehkä vähän liian kallis yrityksille ja eipä tainnut myynti olla kovin motivoivaa muillekaan. Terkut, kiitokset ja anteeksi, jos Emma, Heidi ja kumppanit törmäätte tähän kirjoitukseen!

Se mikä muutti suuntani isosti rakkauden kautta tulleen ruokavaliomuutoksen lisäksi… Jäätelökioskit! Mikkelin torilla ja graanilla pyöritettiin Jäätelökeisari -nimisiä jäätelökioskeja. Palkkasimme nuoria avuksi ja teimme hiukan eri tavalla miten muut. Meillä oli teatteria, musiikkia, nopanheittoa, maksa mitä haluat päiviä, yöllä auki, jatkot baarin jälkeen, keppihevosajelua, piirrustusta jne… 

Tähän mä rakastuin. Palveluun ja asiakkaiden iloisemmaksi tekemiseen. Ainut tavoite oli, että aina kun asiakas tulee kiskalle, niin hän lähtee iloisempana pois. Se poiki hyvää tulosta ja paljon kiitosta. 

Jäätelökioskit saivat mut haluamaan lisää vastaavaa ja mutkien kautta GreenStreet jäi itselleni kokonaan ja tämän jälkeen perustimme Ruplan, marokkolaisen ravintolan Mo Cafen, toisen Ruplan, Ohmygoodnessin… Koitti päivä, että olin mukana yli kymmenessä yrityksessä samanaikaisesti. Olin liian monessa asiassa vastuussa. Puhelin piippasi aamusta iltaan, milloin tarvittiin työntekijää, milloin piti roudailla tavaraa, hakea tukusta sitä ja tota… Tein johtajan hommia, vaikka oma fokus oli silti koko ajan luoda uutta. Yhtälö oli tuhoisa. 

Vasta 2019 heräsin, että mun ei kuulu olla operatiivisesti vastuussa juurikaan mistään. Mun ei pidä johtaa prosesseja, en halua olla vastuussa työntekijöiden johtamisesta ja intohimoni on selkeästi muualla.

Tajusin, että olen artisti. Mun vahvuudet ja intohimot ovat aivan muissa tehtävissä kuin operatiivisen johtajan saappaissa. 

Vuonna 2018 ennen “heräämistä” olin tilanteessa, jossa piti päättää laitanko Ruotsiin avatun kahvilan säppiin ja otan 70 000€ tappiot vai muutanko Ruotsiin ja yritän saada homman toimimaan. Olimme saamassa loppuvuodesta ensimmäistä poikaa ja päätös oli melkoisen selvä. Haluan jäädä Suomeen ja otetaan tappiot vastaan. En uskonut silloin, että niiden vaikutus näkyisi vielä tänäkin päivänä. Koronan iskiessä lainojen lyhennys vaikeutui ja olen edelleen tilanteessa, että käymme selviytymistaistelua tämän yhtiön osalta, johon nuo tappiot tulivat (Suomen yhtiön alle perustettiin tytäryhtiö. Laina haettiin suomen yhtiölle, joka lainasi sen Ruotsiin ja ei saanut penniäkään takaisin) ja katsotaan miten sen kanssa käy. 

2019-2020 alkuvuonna olikin sitten asiat jo paremmin, olimme löytäneet loistavia tyyppejä mukaan firmoihin johtamaan työntekijöitä, prosesseja ja vastaamaan käytännön työstä. Sitten tuli tämä nimeltään iso K. Kaksi yhtiötä lisää konkurssiin, yhden yhtiön liiketoiminta alas, myynnin menetykset yhteensä pienille firmoilleni oli yli miljoona euroa vuositasolla. 

Vedän mutkia suoraksi, että vihdoin päästään itse asian ytimeen kertomaan fiiliksistä konkurssien jälkeen ja onko sitä elämää vielä niiden jälkeen? Meillä Suomessa on edelleen  erittäin vahvana ajatus siitä, että konkurssi on pahinta mitä voi käydä yrittäjälle. Konkursseista ei puhuta tarpeeksi ja moni asia on ehkä jämähtänyt 90-luvulle kuinka konkurssin tehneitä kohdellaan. Minulla voisi olla moni asia paremmin, mutta tärkeimmät ovat säilyneet kolmesta konkurssista huolimatta. 

Vaikeuksien kautta voittoon

Kun konkurssit iskivät vasten kasvoja, niin en saanut suomalaisilta rahoitusyhtiöiltä edes 10K autoa osamaksulla vaikka olin maksanut itselleni säännöllisesti ihan ok palkkaa. Onneksi Santander antoi osamaksun. Kun aikaa on tässä kulunut ja perustin uutta yhtiötä parisen kuukautta sitten, niin Nordea ei edes suostunut avaamaan minulle yritystiliä (en tarvinnut lainaa tai luottokorttia) konkurssin takia. Onneksi on Oma Säästöpankki ja loistavaa palvelua antava Hyvinkään konttorin johtaja. 

Lähes jokainen keskustelu jonka olen käynyt siitä, että olen tehnyt konkursseja, saa vastapuolen tekemään kasvoillaan “VOI EI -ilmeen” ja kauhistelemaan ja voivottelemaan tilannetta. Monella naama vääntyy entisestään kun sanon, että henkilökohtaisesti yksi konkursseista oli parasta, mitä minulle on moneen vuoteen käynyt. Konkurssi sai minut todella pysähtymään ja focusoimaan omaa tekemistäni oikeasti vahvuuksiini, rooliin jossa oon parhaimmillani ja missä halun olla. Siksi se oli parasta hetkeen.

Konkurssit raskauttivat talouttani isosti, vaatii välillä lisästressin sietokykyä, uskoa omaan tekemiseen, kärsivällisyyttä enemmän ja naurulla suhtautumista joihinkin asioihin. Konkurssit ovat tehneet musta vahvemman, pystyn auttamaan muita paremmin, jälleen osoitus siitä ettei raha ole elämän tarkoitus ja löysin tämänhetkisen elämäni tärkeimmän tekemisen töiden puolella - auttaa yksinyrittäjiä menestymään. 

Vinkit miten konkurssiin suhtautua ja miten siitä eteenpäin:

  • PUHU, puhu ja PUHU vielä vähän lisää. Ystäville, yrittäjille, terapeutille, asiakkaille… Puhu tunteistasi, miten voit, mitä nyt ja missä asioissa muut voivat auttaa sinua

  • Pyydä apua läheisiltä

  • Mieti mitä voit tehdä, mihin voit keskittyä ja mitkä ovat voimavarasi

  • Lepää, ota aikaa ja mieti asioita kirjoittamalla sekä puhumalla

  • Konkurssi on uuden alku. Vihdoin voit aloittaa puhtaalta pöydältä. 

Askel, hetki tai päivä kerrallaan. Vielä tulee päivä kun muistelet konkurssia lämmöllä ja olet ammentanut siitä paljon elämään. 

Konkurssi oli mulle yksi parhaista asioista mitä voi käydä. Toivon, että et ikinä koe konkurssia, mutta jos olet ahtaalla se voi olla myös sinulle paras vaihtoehto katkaista negatiivinen oravanpyörä. 

Jonain päivänä istun mafiapomon tapaan kartanon terassilla ja katson valtakuntaani järven rannalla kombucha kädessä, perhe vieressä ja grilli kuumana. 

BIO

Johannes Laine on sarjayrittäjä joka käyttää mieluummin itsestään nimitystä sarjainnostuja. Hän on ollut mukana perustamassa tai alkuvaiheessa mukaan lähtevänä osakkaana noin 20 yrityksessä. Noista aktiivisena toimii tällä hetkellä 12 yritystä, jossa Johannes Laine on pääasiassa mukana markkinoinnissa ja yritysten vetäjiä sparraillen. 

Johannes on innostava puhuja, Jestools -yhteisön yksi perustajista ja auttaa mielellään yksinyrittäjiä eteenpäin. Löydät hänet: https://oode.com/johanneslainehttps://www.johanneslaine.fi/ & https://www.jestools.com/


Vierasblogi

Tämän blogin sisältö rakentuu Yrittäjät ryhmän jäsenistä - tämä bio on heitä varten!

Edellinen
Edellinen

Menesty luomalla 5 periaatettasi

Seuraava
Seuraava

Tilitoimistopalvelu Tilisi Oy keskittää ohjelmistot yhdelle laskulle ja suosittelee sen tuomia hyötyjä kaikille yrittäjille