Yrityksen tietoturva kuntoon!

pexels-sora-shimazaki-5935787.jpg

Yrityksen tietoturva on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Nykypäivänä tämä korostuu erityisesti matkapuhelinten ja tablettien muodossa, kun samainen laite saattaa olla työntekijällä käytössä myös vapaa-ajalla. Miksi tietoturvasta huolehtiminen sitten on tärkeää, ja kuinka suojata yrityksen toiminta?

Haittaohjelmille altistuminen voi johtaa arkaluontoisten talous- tai henkilötietojen menettämiseen. Jos tietomurto pääsee tapahtumaan, velvoittaa GDPR-laki kertomaan siitä sakon uhalla kolmen vuorokauden sisällä viranomaisille ja asiakkaille. Tietoturvapuutosten julki tuleminen on mainehaitta, jonka taloudelliset kustannukset voivat tulla yrityksille erittäin kalliiksi.

TURVAA SELUSTASI TIETOTURVALLA

Varsinkin mobiilihaittaohjelmien määrä on kasvussa. Seuraavina vuosina jopa kolmanneksen haittaohjelmista on ennustettu kohdistuvan mobiililaitteisiin. F-Secure kertoo F-Secure PSB:n olevan todistetusti maailman paras tietosuojapalvelu laitteelle kuin laitteelle. Saat sen käyttöösi kaikille Mac-, Windows-, iOS ja Android -laitteillesi. Samalla saat myös käyttöösi hallintaportaalin, jonka kautta näet koko yrityksesi käyttäjien tietoturvatilanteen reaaliaikaisesti. Jokainen erillinen lisenssi on erikseen nimettävissä ja osoitettuna tietylle laitteelle.

NETTISIVUILLE SUOJAA SSL-VARMENTEELLA

Olethan suojannut myös verkkosivusi SSL-varmenteella? Voit tarkastaa tämän helposti kirjoittamalla sivujesi osoitteen selaimeen, mikä ilmoittaa yleensä vihreällä lukkoikonilla, mikäli sivusto on suojattu. Sivustoa ei ole suojattu, jos sen edessä on jokin muu merkki tai sivusto ei aukea ollenkaan. Tällöin sivustosi on luokiteltavissa tietoturvariskiksi. Mikäli sivustoa ei ole suojattu, se on luokiteltavissa tietoturvariskiksi eikä selaimet välttämättä päästä käyttäjiään sivustolle laisinkaan. 

TIEDOSTOT TURVAAN PILVIPALVELUUN

Entä sitten kallisarvoiset tiedostot ja niiden turvaaminen? Kun otat käyttöön Nexetic Shieldin voit olla varma, että tiedostosi ovat turvattuja automaattisen varmuuskopioinnin avulla. Ei ole väliä, onko kyseessä kahvikupin kaatuminen läppärille, kiristyshaittaohjelma tai laitevika, sillä automaattinen varmuuskopiointi pelastaa menetetyt tiedostot pilvipalvelusta helposti ja näppärästi. Työaseman tiedot varmuuskopioidaan pilveen 15 minuutin välein.

Ajan tasalla oleva tietoturva toimii myös silloin, kun työ on liikkuvaa. Lue, kuinka Joensuun Kierrätys-Kuljetuksen tietoturva on kunnossa myös tien päällä. Voit katsastaa myös blogin siitä, kuinka sinut on jo todennäköisesti hakkeroitu. Millä tapaa sinä olet suojautunut internetin uhilta?

BIO

circle-cropped (1).png

Marko Villa vastaa Telialla Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueen myynnin koordinoinnista ja auttaa myös muita myyjiä onnistumaan. Hän on omimmillaan etsimässä yhdessä ratkaisuja asiakkaiden haasteisiin ja tarpeisiin: "Parhaassa tapauksessa luodaan kokonaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia hyvässä hengessä." Urheilusta pitävä Marko viettää vapaa-aikansa jääkiekon, kuntosalin ja itsepuolustuslajien parissa.

Edellinen
Edellinen

Verkkopelaamisen ja OCR:n uudet tuulet

Seuraava
Seuraava

Pikaopas yrittäjälle WooCommerce-verkkokaupan perustamiseen