YEL-myytti: ”Yrittäjällä ei ole varaa sairastaa”

YEL

YEL-myytti numero kaksi eli ”Yrittäjällä ei ole varaa sairastaa” on blogisarjan toisen osan nimi. Kuulostaako tutulta?

Moni yrittäjä kokee, ettei voi sairastua. Tai ainakaan ei voi jäädä sairastamaan eli olla pois töistä. Varmasti usealla yksinyrittäjällä tämä on tottakin. Ilman yrittäjää ei ole yritystäkään, ja harvalla yrittäjällä on sellaista varahenkilöpalvelua, josta saisi tuuraajan hoitamaan omat työt. Silloin myös yritystoiminnan tulot jäävät saamatta. 

Kaikki meistä siitä huolimatta sairastuvat ja joskus niin pahasti, ettei töitä yksinkertaisesti voi tehdä. 

Yrittäjä on oikeutettu kaikkiin samoihin sosiaalietuuksiin kuin kuka tahansa palkansaajakin. Yrittäjälle kaikki etuudet lasketaan eläkeyhtiöön ilmoitetun YEL-työtulon perusteella. Jos työtulo on matala, etuudetkin ovat matalia. Silloin yrittäjästä voi tuntua, että hän jää sosiaaliturvan ulkopuolelle eikä todella ole varaa sairastaa. 

Yrittäjän sosiaalietuudet

Työtuloon pohjaavat sosiaalietuudet ovat Kelan maksamat sairauspäiväraha, äitiys-, isyys- ja vanhempainraha sekä työttömyyskorvaus (tai työttömyyskassan työttömyyskorvaus).  YEL-vakuutetulla sairauspäivärahan omavastuuaika on vain sairastumispäivä.

Jos sairausloma pitkittyy (yli 4kk), yrittäjän kannattaa viimeistään silloin ottaa yhteyttä eläkeyhtiöön. Veritaksessa oma vakuutusihminen neuvoo, mitä vaihtoehtoja on ja mitä tulee tehdä seuraavaksi. Me autamme myös tuenhakuasioissa. Kaikkia eläkeyhtiöitä sitoo neuvontavelvoite. Sairauspäivärahakauden tullessa loppuun voi vaihtoehtona olla kuntoutustuki, ammatillinen kuntoutus tai pysyvä työkyvyttömyyseläke. Yrittäjä voi olla oikeutettu myös elinkeinotukeen, jota voi saada yrittäjätoiminnan aloittamiseksi tai jatkamiseksi työeläkekuntoutuksena. Yrittäjän kuolemantapauksissa eläkeyhtiö maksaa lesken ja lapsen eläkkeen YEL-työtulon perusteella.

Markkinoilla ei ole samanlaista vakuutusta kuin YEL, koska se tulisi vakuutusyhtiöille liian kalliiksi. Työeläkevakuutusten työkyvyttömyysetuuksissa otetaan nimittäin tuleva aika huomioon. Jos yrittäjä tulee työkyvyttömäksi, hänelle maksetaan loppuelämän ajan eläkettä. Eläke määräytyy ikään kuin yrittäjä olisi työskennellyt vanhuuseläkeikään saakka riippumatta siitä, kuinka kauan YELiä tai eläkettä on ehtinyt kerryttää. 

Kukaan meistä ei tiedä koittavatko ”eläkepäivät” huomenna vai vasta vanhuuseläkeiässä. Siksi on erittäin tärkeää pitää YEL-työtulo todellista työpanosta vastaavalla tasolla, jottei terveyshuolien keskellä tarvitse huolehtia toimeentulosta. 

Elämää ei voi ennustaa

Usein työeläkeyhtiön puoleen käännytään vasta kun tilanne on jo aika pitkällä ja päällä on todennäköinen uhka työkyvyttömyydestä. Yrittäjätoiminta on usein jo jouduttu lopettamaan tai se on ainakin katkolla.  Veritaksessa yrittäjä voi osallistua kaikkiin maksuttomiin webinaareihin, luentoihin sekä tapahtumiin, joiden pääpaino on työkyvyn ylläpidossa ja ennaltaehkäisyssä. 

Tiedätkö, minkä suuruisiin etuuksin olet oikeutettu nykyisellä työtulollasi?  Laske summat Veritaksen työtulo- ja etuuslaskurilla. 

Onko sinulla kaikki alla olevat asiat kunnossa? 

  • YEL-työtulo on oikealla tasolla riittävän sosiaaliturvan varmistamiseksi

  • Yrittäjän työttömyyskassan (SYT) jäsenyys

  • Yrittäjän työterveyshuolto

  • Oman harkinnan mukaan vapaaehtoinen yrittäjän tapaturmavakuutus

Lue lisää yrittäjän sosiaaliturvasta.

Tositarina: 

32-vuotiaalla yrittäjällä oli ollut yritystoimintaa jo muutama vuosi, mutta hän otti YEL-vakuutuksen vasta ETK:n valvonnan perusteella ja tuolloinkin menestyneeseen yrittäjätoimintaan nähden alhaisella työtulolla (10 000 euroa).

Yrittäjä sairastui vakavasti myöhemmin samana keväänä, jonka seurauksena hän joutui leikkaukseen ja pitkälle sairauslomalle. Sairaspäiväraha määräytyi viimeisimmän vahvistetun verotuksen mukaan, eli yrittäjä oli oikeutettu ainoastaan peruspäivärahaan. 

Yritystoiminnan työpanos oli arvioitu alle todellisen tason ja edessä oli mahdollisesti työkyvyttömyys- tai perhe-eläke. Etuuksien taso on hyvin pieni 10 000 euron työtulolla (593,76 euroa/kk) elämäntilanteeseen nähden. 

Sairastunut yrittäjä oli erittäin huolissaan perheensä toimeentulosta. Perheeseen oli hiljattain syntynyt vauva ja yrittäjää mietitytti, miten he tulevat toimeen. Työtuloa ei voi yrittäjän eläkelain mukaan muuttaa takautuvasti.

Koska elämää ei voi ennustaa, älä tingi tärkeimmästä – sinun ja perheesi sosiaaliturvasta. 

BIO

“Olen Assi, YEL-tuotepäällikkö Veritas Eläkevakuutuksesta ja parasta työssäni ovat ihmiset. Autan yrittäjiä ja vakuutusihmisiämme päivittäin ratkaisemaan vakuuttamiseen liittyviä kysymyksiä. Tykkään tehdä yrittäjien kanssa töitä ja luoda yhä yrittäjälähtöisempiä palveluja. Vapaalla rentoudun patikoimalla luonnossa.”  Assin tavoitat assi.nyberg@veritas.fi ja myös linkkarista https://www.linkedin.com/in/assinyberg/

Veritas on yrittäjien eläkevakuutusyhtiö. Meiltä saat YEL-vakuutuksen lisäksi oman vakuutusihmisen. Vakuutusneuvojamme tietävät puolestasi kaiken YEListä ja TyEListä, jotta sinä voit keskittyä yrittämiseen.

Emme ole isoin tai tunnetuin eläkeyhtiö, mutta se saa meidät vain yrittämään enemmän. Meille sinä olet ykkönen, tervetuloa aina jonon ensimmäiseksi. Soita vaikka! Vastaamme puheluusi alle 20 sekunnissa. Puh. 010 195 612 tai laita meiliä yel@veritas.fi

Edellinen
Edellinen

Kasino- ja rahapeliteknologian tulevaisuus vuonna 2023

Seuraava
Seuraava

Laskutus ulkomaille: vinkit yrittäjille