Tiedote: Kolmannes yrittäjistä siirtänyt korona-aikana liiketoimintaansa yhä enemmän verkkoon – digitaalisten ratkaisujen käyttöönotossa eroa toimialojen välillä

Lehdistötiedote

**Vapaa julkaistavaksi 24. elokuuta klo 8:00**

HELSINKI (24. elokuuta 2022)

Covid19-pandemia pakotti monet yrittäjät miettimään uusia tapoja jatkaa liiketoimintaansa. Digitalisaatio otti isoja harppauksia eteenpäin, kun esimerkiksi etätyöstä tuli monelle yrittäjälle uusi normaali. Halusimme selvittää, miten paljon digitaalisten ratkaisujen käyttöönotto ja hyödyntäminen on parin viime vuoden aikana vaikuttanut suomalaisten yrittäjien liiketoimintaan ja hyvinvointiin.

Toteutimme kyselytutkimuksen 25 000 yrittäjän yhteisössä, jossa on yrittäjiä käytännössä jokaiselta toimialalta, kaikista kokoluokista ja ympäri Suomen. Kyselyyn vastasi 331 yrittäjää. Tutkimuksen toteutuksesta vastasivat Yrittäjä.io-yhteisö yhdessä domain- ja webhotellipalveluja toimittavan Hostingpalvelun kanssa.

Suuri enemmistö yrittäjistä on siirtynyt aiempaa enemmän verkkoon tai hyödyntänyt digitaalisuutta muuten työtehtävissä suoriutumiseen

Miltei puolet kyselyyn vastanneista yrittäjistä (40%) kertoi käyttäneensä digitaalisia ratkaisuja, kuten automaatiota, hyödyksi työtehtävissä suoriutumiseen. Noin kolmannes (29%) yrittäjistä kertoi siirtäneensä liiketoimintaa aiempaa enemmän verkkoon. Muutos on näkynyt paitsi yrittäjien, myös heidän asiakkaidensa päässä. Verkkoon siirtyminen on yrittäjien kokemusten mukaan sujuvoittanut yhteistyötä ja vuorovaikutusta.

“Nettisivuja- ja digitöitä kun teen, niin muutos on enemmän asiakkaiden päässä: on esimerkiksi helpompi järjestää etäpalavereja. Ja tietenkin on enemmän intoa kehittää näitä yrityksissä, mikä on hedelmällistä digiyrittäjälle. Moni on tykännyt, kun saa hyvää asiakaspalvelua ja monipuolista tukea kysymyksiinsä”, kertoo Yrittäjä.ion yhteisön jäsen. 

Digitaaliset ratkaisut ovat samalla auttaneet osaa yrittäjistä löytämään liiketoiminnalleen tarkempaa suuntaa ja tarjonnut apua turhan työn karsimiseen pois arjesta (6%).

Työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemisessa vain vähäistä siirtymää digitaalisille alustoille

Vain pieni osa (6%) kyselyyn vastanneista yrittäjistä kertoi vahvistaneensa työssä jaksamista ja työhyvinvointia digitaalisten palvelujen, kuten online-taukoliikunnan, avulla. Muilla tavoilla digitaalisuutta oli hyödyntänyt työssä tai siinä jaksamisessa 4% vastanneista.

“Uskon, että digitalisaation tuomien mahdollisuuksien laajempi hyödyntäminen työssä jaksamiseen ja työhyvinvoinnin edistämiseen vaativat enemmän aikaa ja totuttelemista, kulttuurillista muutosta yhteiskunnassa. Siinä missä oma bisnes on yrittäjille elintärkeää ja korona pakotti tekemään nopeitakin peliliikkeitä, tässä on edelleen ollut mahdollisuutta valita, esimerkiksi harrastaa ulkona perinteisin keinoin. Varsinkin jos koneen äärellä tekee töitä suuren osan päivästä, ei digitaaliset liikuntamuodot tarjoa kaivattua irtaantumista”, kertoo Yrittäjä.ion markkinointijohtaja Niko Kajala.

Kaikki toimialat eivät ole yhtä valmiita digiloikkaan

Kyselyyn vastanneiden yrittäjien joukossa oli myös niitä, joiden liiketoimintaan digitalisaatio ei ole tuonut parin viime vuoden aikana lainkaan muutosta (13%). 

Esimerkiksi kauneus- ja hyvinvointialan yrityksissä tai ravintoloissa liiketoimintaa on mahdotonta siirtää kokonaan verkkoon, ja kenties siksi verkkopalvelun perustaminen koetaan vähemmän tärkeäksi. Samaan aikaan nettiajanvarausta tarjoavat kampaamot sekä tilauspalvelua tarjoavat ravintolat ovat etulyöntiasemassa niihin toimijoihin nähden, jotka houkuttelevat asiakkaita ilman verkkopalveluita.

“Kampaamot ja ravintolat ovat aliedustettuina myös meidän asiakaskunnassa, mikä on harmi. Kivijalassa toimivien palveluiden tarjontaa on paljon ja palveluiden vertailu ja etsintä tehdään netissä, ei ulko-ovella. Monesti muistutan kotisivujen olevan se paikka, jossa yrittäjä voi itse erottautua kilpailusta, rakentaa mielikuvia ja samalla tarjota asiakkailleen parempaa palvelua”, kertoo Hostingpalvelun markkinointijohtaja Santeri Jaakkola.

“Monet pk-yritykset myös saattavat olla vain pelkkien kolmansien osapuolien, kuten erilaisten sosiaalisen median alustojen sekä ajanvaraus- ja toimituspalveluiden varassa. Ne voivat olla hyvä tapa saada uusia asiakkaita, mutta niistä ei kannata olla riippuvainen. Munia ei tulisi laittaa vain yhteen koriin. Käytännön esimerkkinä tästä on se, että uusi ravintola saatetaan löytää jonkun tutun suosituksesta sosiaalisessa mediassa, mutta lounaspaikka valitaan lounaslistan perusteella nettisivuilta”, Jaakkola jatkaa.

Digitalisaatio yrittäjän työn tukena -tutkimus 2022

Kyselytutkimus toteutettiin kesä-heinäkuussa yhteistyössä Yrittäjä.io:n ja Hostingpalvelu Oy:n kanssa. Kanavina käytettiin molempien organisaatioiden sähköisiä kanavia ja Yrittaja.io -yrittäjäyhteisöä. Kaikkiaan kyselyyn vastasi 331 ihmistä. Tutkimuksen virhemarginaali on 5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lisätietoja medialle:

Niko Kajala, markkinointijohtaja

Yrittäjä.io

niko@yrittaja.io 

+358 50 302 6228

yrittaja.io

Santeri Jaakkola, markkinointijohtaja

Planeetta Internet / Hostingpalvelu

santeri.jaakkola@planeetta.fi

+358 50 490 4700

www.hostingpalvelu.fi

Yrittäjä.io

Yrittäjä.io on Suomen suurin ja aktiivisin kaikille suomalaisille yrittäjille tarkoitettu avoin virtuaalinen yhteisö. Yhteisömme keskustelee, auttaa ja verkostoituu Facebookissa Yrittäjät-ryhmässään sekä luo uutta liiketoimintaa. Yhteisö on riippumaton ja itsenäinen yhteisö. Yrittäjä.io tuottaa myös Yrittäjä-blogia, Yrittäjä -akatemiaa ja ylläpitää useaa yrittäjyyteen liittyvää yhteisöä. Yhteisössä on yli 25 000 yrittäjää.

Yhteisö lähtee vahvasta auttamisen halusta ja voimakkaasta kollegiaalisuudesta. Me haluamme, että suomalaiset yrittäjät menestyvät ja voivat paremmin. Kaikki sisältö tuotetaan yrittäjä mielessä tai se on jopa yrittäjien itsensä tuottamaa ja tarkoitettu yrittäjien avuksi. Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa kaikkeen sisältöön ja kirjoittaa blogikirjoituksia sivustollemme liittymällä yhteisöömme.

Hostingpalvelu

Hostingpalvelu on tarjonnut yksityis- asiakkaille, yhdistyksille ja yrityksille laadukkaita hosting-palveluita nopeasti ja tehokkaasti jo vuodesta 2008 lähtien. PK-yritykset muodostavat suurimman asiakasryhmämme. Ylläpidossamme on noin 41 000 domainia ja olemme yksi Suomen suurimpia domainvälittäjiä. Asiakkaita meillä on yli 20 000.

Hostingpalvelun tavoitteena on auttaa yrityksiä menestymään verkon valloittamisessa. Uskomme, että tämän tavoitteen saavuttaa parhaiten hyvän, suomenkielisen asiakaspalvelun sekä kotimaisten palvelimien yhdistelmällä. Anna me hoidetaan!

Hostingpalvelun omistaa vuonna 2002 perustettu verkkopalveluiden ylläpidon asiantuntijayritys Planeetta Internet Oy.

Edellinen
Edellinen

Esittelyssä Yrittäjä.ion kumppanit: Rättivääpeli

Seuraava
Seuraava

Apua yrittäjälle Microsoft 365 -lisensseihin