Yritysten suhdannenäkymät synkät: "Talouden taantuma ei ole vielä ohitse"

Suomalaisyritykset arvioivat talouden suhdanteiden heikkenevän entisestään, kertoo Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n heinäkuun Suhdannebarometri. Yritysten tuotanto- ja myyntikehitys on laskenut ja odotukset tuleville kuukausille ovat pessimistiset. Ainoastaan palvelualat ovat pitäneet taloutta pystyssä, kun taas rakentamisessa ja teollisuudessa laskusuhdanne on ollut jo pidemmän aikaa ilmeinen.

“Uusimmat tiedot yrityskentältä vahvistavat sen, että talouden taantuma ei ole vielä ohitse. Vaikka tähän asti on selvitty tilanteeseen nähden hyvin, ei korkojen nopean nousun vaikutuksia talouteen ole vielä täysimääräisesti nähty. Ei siis kannata tuudittautua ajatukseen, että lähikuukaudet sujuvat kuin Strömsössä”, sanoo EK:n johtaja Sami Pakarinen tiedotteessa.

Yritysten suhdannenäkymät ovat painuneet päätoimialoista etenkin rakentamisessa, jossa tilauskannat ohenevat nyt nopeaa vauhtia. Tällä on seurauksensa näiden päätoimialojen työllisyyteenkin.

“Syksyn osalta työllisyyden kuva näyttää huolestuttavalta. Ensi kertaa koronakriisin jälkeen myös palvelualojen yritysten odotukset henkilöstömäärien suhteen ovat kääntyneet mollivoittoisiksi. Työllisyys seuraa tuotantoa aina hieman viiveellä, joten näemme vasta lähikuukausina hidastuvan talouden vaikutuksia Suomen työllisyysluvuissa”, ennustaa Pakarinen.

Kysynnän riittämättömyys on kesäkuukausinakin suurin kasvun este suomalaisyrityksille. Peräti 44 prosenttia vastaajayrityksistä raportoi kasvun esteeksi riittämättömän kysynnän. Myös työvoiman saatavuusongelmat ovat talouden heikkenemisestä huolimatta yleisiä. Näistä raportoi 23 prosenttia vastaajista.

Merkille pantavaa on myös rahoitusongelmien nousu rakentamisessa. Lähes viidennes rakennusyrityksistä raportoi vaikeuksista rahoituksen suhteen.

“Nopea korkojen nousu on iskenyt odotetusti kysyntään. Voimakkaan kustannusten nousun päätteeksi yritykset kohtaavat nyt heikentyneen kysynnän. Tämä heijastuu suoraan yritysten arvioihin kannattavuudesta, jotka ovat EK:n barometrin perusteella pudonneet jo koronakriisin aikaisille tasoille. Kun niin monet mittarit ovat esimerkiksi finanssikriisin aikaisissa lukemissa, on hieno suoritus, jos Suomen talous selviää tästä ennakoidulla nollakasvulla”, Pakarinen toteaa.

EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Kyselyä on tehty säännöllisesti vuodesta 1966 lähtien. EK tiedusteli yrityksiltä heinäkuussa 2023 arvioita suhdannekehityksestä vuoden 2023 toisella neljänneksellä. Tiedusteluun vastasi 1 019 yritystä, joilla on Suomessa noin 235 000 työntekijää.

Lue lisää aiheesta Elinkeinoelämän keskusliiton sivuilta.

Edellinen
Edellinen

Paljonko kotisivut maksavat – nettisivujen hinta riippuu monesta asiasta

Seuraava
Seuraava

VAT-numero, ALV-numero ja Y-tunnus – ota nämä laskutustermit haltuun!