Tarina yrittäjyydestä - Kaffa

14. heinäk.

Harvemmin kai yrittäjän polku on kovin suunniteltu ja ennakoitu. Voisi helposti kuvitella polun olevan suora: ensin opiskellaan, sitten ollaan palkkatöissä ja opitaan, tehdään kaikki virheet jonkun toisen piikkiin ja vasta sen jälkeen ryhdytään suunnitelmallisesti yrittäjäksi. Tosiasiassa tietenkin harvan yrittäjän tarina kulkee näin, sillä yrittäjyys on kaikkea muuta kuin suora polku.

Itselleni, kuten monelle muullekin yrittäjälle, yrittäjyys on intohimo. En voisi kuvitella tekeväni mitään muuta, enkä ole koskaan harkinnutkaan tekeväni mitään muuta.

Ensimmäisen yritysideani sain jo lapsena. Olin alle kymmenen kun jouluna aloin keräämään käytettyjä lahjakääreitä, ja kaupittelin ne seuraavana syksynä vanhempieni tuttaville heidän kyläillessään luonamme. Toteutin tätä “yritystäni” useamman vuoden ajan, ja edelleenkin vanhasta tottumuksesta avaan lahjani varovaisesti ja viikkaan paperit talteen. Vaikka en ole syntynyt yrittäjäperheeseen, vanhemmillani oli iso rooli tässä tarinassa. Sitä olen alkanut todella ymmärtämään vasta hiljattain. Heidän lapsensa senkun kaupitteli vanhoja lahjapapereja tai mitä milloinkin kaikille kyläilijöille, ja he olivat aina valmiita auttamaan ja tukemaan viimeisimmän idean kanssa.

Ala-aste-ikäisenä käytiin kalastamassa, ja sen jälkeen kaupiteltiin kaloja naapureille ovelta ovelle. Kavereiden kanssa tehtiin chilikastiketta, ja senkään ostamiselta eivät tuttavat tai naapurit säästyneet. Keväisin vuorossa oli pullotettu koivunmahla. Aina löytyi siis jotain mitä yritin kaupitella. Yrittäjyys ei ole minulle mitään sattumaa, eikä sekään ole sattumaa että päädyin yrittäjäksi elintarvike-alalle. Se, että yritykseni liittyy kahviin on kuitenkin täyttä sattumaa.

Elettiin vuotta 2006, kun eräänä iltana puhelimeni soi odottamatta. Langan toisessa päässä oli opiskelutoverini Benjamin ja Micke. Parivaljakko oli pitänyt kahvilaa koulumme hankenin ylioppilaskunnalla, ja tehneet aiheesta myös opinnäytetyön. Koska olin itse opiskelujen aikana kouluttautunut myös sommelieriksi intohimosta makuja kohtaan, he halusivat keskustella kanssani kahvista. Ydinkysymys oli yksinkertainen: Suomessa juodaan maailman eniten kahvia. Miksi me emme juo maailman parasta kahvia?

Tästä kysymyksestä syntyi idea. Aloimme yhdessä luonnostelemaan liiketoimintasuunnitelmaa kahvilalle, joka panostaisi tinkimättä päätuotteen, eli kahvin, laatuun. Baristan tulisi pystyä kertomaan kahvista yhtä syvällisesti kuin parhaat sommelierit viinistä. Tämä ajatus kantoi pitkälle, kahvilan vuokrasopimus oli jo allekirjoitusta vaille valmis kun törmäsimme valtavaan ongelmaan. Mistään ei saanut tarpeeksi hyvää kahvia! Suomesta ei kertakaikkiaan näihin aikoihin löytynyt kahvia, joka olisi mahdollistanut raaka-aine-keskeisen erikoiskahvilamme. Silloin tajusimme, että meidän pitäisi paahtaa kahvimme itse. Muuta vaihtoehtoa tarpeeksi hyvän ja tuoreen kahvin hankintaan ei ollut.

Ajatuksesta tekoihin, paahtaminen aloitettiin kourallisella raakapapuja ja pienellä popkorni koneella. Tilasimme eri nettikaupoista monenlaisia kahvipapuja. Paahdettiin ja paahdettiin ja huomattiin papujen olevan hyvin erilaisia. Olimme koukussa.

Pian jo matkustelimme ympäri Eurooppaa vierailemassa parhaissa kahviloissa, maistelemassa kahveja. Haalimme käsiimme kaikki mahdolliset kahvit, kaikki kahvia ja sen paahtamista käsittelevät kirjat ja artikkelit, ja silti tuntui siltä kuin olisimme vain raapaisseet pintaa. Emme silloin olisi osanneet aavistaa miten pitkä ja kivinen tie meillä olisi edessä, mutta nyt kutsumme tuota aikaa “learning by burning”-periodiksimme.

Vuonna 2007 hankimme vihdoin ensimmäisen oman oikean paahtimemme. Se oli turkkilainen 2,5 kg:n Toper. Koska omaa liiketilaa ei vielä ollut, paahdin kävi kuumana vanhempieni kesämökin pihalla Tammisaaressa. Lopputulos ei todellakaan ollut paras mahdollinen, mutta siitä huolimatta saimme ensimmäiset asiakkuudet, ja niiden kautta uskoa yrityksen tulevaisuuteen. Asiakkaille ei tietenkään kerrottu, että paahdoimme toistaiseksi vielä mökin pihalla...

Paahtaminen oli niin haastavaa ja toisaalta niin palkitsevaa, että varsin pian hautasimme idean kahvilasta, ja päätimme keskittyä ainoastaan kahviin. Kaffa Roasterysta tulisi kahvipaahtimo.

Kun vuosi 2007 sitten kääntyi loppupuolelle, sää alkoi olla sen verran viileää, ettei Toper enää lämmennyt tarpeeksi ulkotiloissa. Edessä oli muutto Korsolaiseen autotalliin, missä vietimme seuraavat kaksi ikimuistoista vuotta. Näimme paljon vaivaa löytääksemme hyviä raakapapuja paahdettavaksi. Muistan eräänkin päivän, jona maistoimme 143 eri kahvia ja paahtoa.

Kaffa Roasteryn kunnianhimoiseksi tavoitteeksi muotoutui suomalaisen kahvikulttuurin muuttaminen. Se on edelleen missio, joka ohjaisi yrityksen kaikkea tekemistä.

Vaikka meillä on nyt 15 vuotta toimintaa takana, niin tarinamme tuntuu edelleen olevan vasta ihan alussa. Olemme kasvaneet kolmesta henkilöstä 20 henkilön yritykseksi, mutta yrityksen kulttuurissa on edelleen vahvasti läsnä se sama yrittäjähenki. Palo

tehdä jotain suurempaa ja merkityksellisempää elää meissä kaikissa, ja saa meidät edelleen syttymään, aivan kuin olisimme nuori ja aloitteleva yritys.

Se, että pääsemme paahtamaan Yrittäjäkahvin Kaffalla tuntuu erityisen hienolle. Me olemme laittaneet tähän kahviin kaiken 15 vuoden aikana keräämämme tietotaidon. Olemme oppineet jokaisesta poltetusta pavusta ja yhdestä poltetusta paahtimosta jotain uutta. Toivomme, että se tuottaa uusia elämyksiä, herättää toimimaan ja inspiroi unelmoimaan. Ehkä sen äärellä syntyy ja kasvaa vielä valtavia menestystarinoita!

Svante Hampf

Perustaja, Kaffa Roastery

Helsinki

Vierasblogi

Tämän blogin sisältö rakentuu Yrittäjät ryhmän jäsenistä - tämä bio on heitä varten!

Tarina yrittäjyydestä - Kaffa

Yritykseni kaapattiin! - Yrittäjän painajainen

Yrittäjästä palkalliseksi ja palkallisesta yrittäjäksi!