Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen – näin minimoit riskit

Yrityksen perustamisen hetkellä into on piukeimmillaan ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Suunnitelmien mukaan yritys on 30 päivän jälkeen kannattava ja parin kuukauden jälkeen palkataan ensimmäiset työntekijät. Sitten todellisuus iskee vasten kasvoja.

Asiakkaiden hankkiminen ei ole helppoa, laskujen maksut saapuvat milloin sattuu.

Ainoa varma asia on, että verottaja pyytää omansa kuukaudesta toiseen. Näin se yrittämisen alku monilla menee.

Ahkeran ja määrätietoisen työnteon seurauksena liiketoiminta kuitenkin aina kasvaa. Sitten tulee vastaan se päivä, jolloin on oikeasti aika palkata ensimmäinen työntekijä. Tässä vaiheessa kokenut yrittäjä on jo kyynistynyt ja osaa arvioida riskejä jo hieman paremmin. Moni jättääkin työntekijöiden palkkaamisen kokonaan pois, koska ei uskalla ottaa riskiä. Jos valtiovallan tarkoituksena olisi lisätä työllisyyttä ja talouden vetoa, niin tässä on aika helppo ratkaisu. Pienennetään ensimmäisen työntekijän palkkaamisen riskiä. Näin syntyy sekä lisää työpaikkoja, että kasvavia yrityksiä.

Työntekijän palkkaamiseen liittyy paljon riskejä, mutta näiden riskien määrän voi minimoida toimimalla fiksusti. Seuraavassa on listattuna asiat jotka tulee ottaa huomioon palkkausta miettiessä:

Kuinka paljon työntekijä maksaa?

Usein ensimmäinen sudenkuoppa tulee vastaan jo kannattavuuslaskelmia tehdessä. Kuinka paljon työntekijä oikeasti maksaa? Yleisenä sääntönä pidetään sitä, että sivukulujen osuus on noin 1,5x-1,7x työntekijän bruttopalkka. Tämä on ihan hyvä perusperiaate. Lisäksi tulisi kuitenkin varautua siihen, että työntekijä on silloin tällöin sairaslomalla viettämässä muuttopäivää, tai muuten pois työvahvuudesta. Kokonaisuudessaan työntekijän kustannukset kannattaa laskea noin kaksi kertaa bruttopalkkaa isommiksi. Näin ei ainakaan tule liian isoja yllätyksiä vastaan.

On kuitenkin turha olettaa, että uusi palkollinen on 100%:en tehokas ensimmäisten kuukausien aikana. Perehdytykseen ja koulutukseen pitää varata aikaa. Eli sen lisäksi, että työntekijä on aluksi epätehokas, vie hän myös sinun työaikaasi.

Kuinka paljon työntekijä tuottaa?

Edellisen mukaan työntekijän tulisi tuottaa noin kaksi kertaa bruttopalkan verran voittoa, jotta hän kattaisi omat kulunsa. Kuinka paljon rahaa työntekijä sitten tuottaa? Tämä riippuu täysin tekijästä. Hyvä tekijä voi tuottaa kymmenkertaisesti palkkansa verran arvoa, kun taas täysin työhön sopimaton tekijä ei ikinä pääsee palkkaansa arvokkaammaksi.

Rekrytoinnissa tulee siis olla todella tarkkana. Jos toimit alalla johon on selkeä koulutuspolku, kannattaa valita hyvän koulutuksen saanut ammattilainen. Uusilla aloilla, tai yrityksissä joissa toimitaan uudella tavalla, kannattaa erityisesti keskittyä löytämään ihminen joka on motivoitunut oppimaan uutta ja kehittämään itseään.

Kun haluat pelata varman päälle, sinulla tulee olla varmuus siitä, että työntekijän koko palkka tulee yritykseen kuukausittain sisään jo ennen työntekijän omaa panosta.

Selvitä työehtosopimuksen sisältö

Olen itse toiminut yrittäjänä 15 vuotta. Ensimmäisen kerran työntekijöitä palkatessa minulle tuli aidosti yllätyksenä, miten monista asioista työehtosopimuksissa on sovittu. Esimerkiksi miten arkipyhät menevät, miten ylityökorvauksista, lomista jne. sovitaan. Oman alan työehtosopimukseen kannattaa perehtyä varsin huolellisesti, jotta vältyt ikäviltä väärinkäsityksiltä ja yllätyksiltä. Aika perinteinen yrittäjälle sattuva tilanne on se, että on sopimassa kokousta jollekin päivälle, kun työntekijä huomauttaa, että kyseessä on vapaapäivä. Työehtosopimukset löydät verkossa yhdestä paikasta: Työehtosopimukset netissä.

Uudet mahdollisuudet tekijän hankkimiseen

Koska työntekijöiden palkkaamiseen liittyy niin paljon riskejä, on syntynyt aloja, jotka pyrkivät minimoimaan nämä riskit. Maksua vastaan tietenkin.

Rekrytointiyritykset

Hyvän työntekijän etsiminen on monilla aloilla työn ja tuskan takana. Tässä apuun tulevat erilaiset rekrytointiyritykset, jotka auttavat etsimään parhaan työntekijän. Perinteisesti nämä yritykset veloittavat rekrytoinnista palkatun henkilön 1-2 kuukauden palkkaa vastaavan summan.

Henkilöstövuokraus

Henkilöstövuokrausyritykseltä voit ostaa tarpeitasi vastaavan työntekijän laskulla. Työntekijän on virallisesti henkilöstövuokrausyrityksellä töissä, jolloin esimerkiksi sairasloman kustannukset jäävät henkilöstövuokraajan kontolle. Usein hyvät tyypit on mahdollista palkata myös suoraan itselleen töihin, sovittua kertakorvausta vastaan.

Pienyrittäjä alihankkijana

Yhä useammalla alalla on yleistynyt käytäntö, jossa hyvät työntekijät perustavat omia yhdenmiehen tai yhden naisen yrityksiä. Esimerkiksi luovilla aloilla, it-alalla ja rakennusalalla freelancer-tyylinen työskentely on todella suosittua. Näin työntekijä voi pyytää osaamisestaan kovempaa hintaa ja asiakasyritys taas saa juuri haluamaansa projektiin apua. Pienyrittäjän tilaaminen alihankkijaksi on helppo tapa olisiko oman työntekijän palkkaamiselle tarvetta.

Testaa ensin kevytyrittäjää

Kevytyrittäjyys on uusi toimintamalli, jossa yksityishenkilö voi työskennellä yrittäjämäisesti, ilman oman yrityksen perustamista. Kevytyrittäjyys on eräänlainen hybridi palkansaajan ja yrittäjän välillä. Kevytyrittäjiä on Suomessa jo satoja tuhansia. Heidän joukkoonsa mahtuu sekä ihmisiä, jotka suunnittelevat oman yrityksen perustamista, että ihmisiä, jotka ovat myös valmiita työllistymään palkansaajina.

olli-profiilikuva-uw.png

Olli Kopakkala

Olli Kopakkalan elämäntehtävänä on helpottaa suomalaisten työllistymistä. Olli on yksi UKKO.fi:n perustajista ja nykyisin hän vastaa digiajan henkilöstövuokrausfirma UKKO Workin työnhakijamarkkinoinnista. Lisätietoja Linkedinistä ja Twitteristä

 

Vierasblogi

Tämän blogin sisältö rakentuu Yrittäjät ryhmän jäsenistä - tämä bio on heitä varten!

Edellinen
Edellinen

Ideasta yrittäjän tärkeimmäksi markkinapaikaksi

Seuraava
Seuraava

Se kerta, kun opetin ruotsalaisille PR:n merkityksen