Yli 10 -vuotta yrittäjyyden parissa työskentely on opettanut Pekalle laaja-alaista ja yrittäjämäistä otetta työhön

macbook-mockup-featuring-audio-producing-equipment-2445-el1.png

Jokainen yrittäjä kohtaa tiellään jossain vaiheessa haasteita, joita ei olisi osannut odottaa tai ei kaipaisi. Tämän vuoksi myös yrittäjät tarvitsevat tukiverkostoja kuten esim. Yrittäjä.io:ta ja Yrittäjät -yhteisöämme. Näiden lisäksi työmme mahdollistaa uskomattomat kumppanimme ja vakuuttajien puolesta haluamme luonnollisesti tehdä yhteistyötä Yrittäjäkassan kanssa. Yrittäjäkassa on niin historiallisesti kuin myös nykyään suomalaisen yrittäjyysekosysteemin tärkeä osa! Yhteisömme kontaktihenkilö Yrittäjäkassassa on Pekka Salokoski!

Kuka olet ja mistä tulet? 

Olen Pekka Salokoski, Helsingissä majaansa pitävä, kolmen pienen lapsen perheenisä. Olen joukkuepelaaja ennen kaikkea. Nautin kun saan olla osana jotain suurempaa, liittyi se työhön, perheeseen tai elämään yleensä. 

Mitä harrastat? / teet vapaa-ajalla?

Pelasin salibandyä yli 20-vuotta, mutta isyyden myötä omat harrastukset ovat tietoisesti jääneet taka-alalle. Vapaa-aikani kuluu enimmäkseen perheen kanssa touhutessa ja luonnosta nauttien.  

Mitä teet työksesi?

Työskentelen Yrittäjäkassan markkinointi- ja viestintäpäällikkönä. Työnkuvani on todella monipuolinen ja laaja. Tehtävänkuvaan kuuluvat muun muassa sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnitteleminen ja toteutus, markkinoinnin kokonaisvaltainen suunnittelu- ja toteutus, koulutus, mediasuhteet, yhteistyökumppanuuksien hoitaminen, jäsenhankinta, kehityshankkeet ja kassan imagon sekä brändin vahvistaminen.   

Mikä sinulle on tärkeintä omassa työssäsi?

Mielestäni Suomen tulevaisuus lepää yrittäjien hartioilla. Olen onnekas siitä, että olen saanut työskennellä Yrittäjien ja yrittäjyydestä kiinnostuneiden parissa jo yli 10-vuotta. Itselleni on tärkeää, että työnkuvani erittäin monipuolinen, haastava ja se vaatii laaja-alaista osaamista ja jatkuvaa uuden oppimista.


Miksi teille Yrittäjäkassassa on tärkeää työskennellä yrittäjien kanssa?

Yrittäjien vakuuttaminen työttömyyden varalta on olemassaolomme tarkoitus. Olemme yrittäjien perustama ja hallinnoima, keskinäisen vastuulla perusteella toimiva, voittoa tavoittelematon työttömyyskassa. Meidän lakisääteisen tehtävänämme on maksaa työttömäksi jääneille jäsenillemme ansiopäivärahaa voimassa olevien lakien, säädösten ja pykälien mukaisesti. Olemme nykyisin ainoa yrittäjiä vakuuttava työttömyyskassa Suomessa.

Millainen yrityskulttuuri teillä on?

Vaikka toimimme valtakunnallisesti, on organisaatiomme pieni, mutta ketterä. Meillä Yrittäjäkassassa arvostetaan avointa työkulttuuria, oma-aloitteellisuutta, yhteistyökykyä sekä luottamusta. Olemme sitoutuneet täsmälliseen, yhdenvertaiseen ja luotettavaan palveluun. Korona-ajasta johtuen, lähes kaikki työntekijämme työskentelevät tällä hetkellä etänä.  

Miten pyritte auttamaan yrittäjiä?

Haluamme olla yhteisö, joka ymmärtää kassan jäsenten ja yrittäjien arkiset haasteet. Yrityksen toiminnan jatkuminen ei aina ole kiinni yrittäjästä itsestään, sillä esimerkiksi maailmanlaajuiset tapahtumat heijastuvat yksittäisiin toimijoihin ja toimintaympäristö voi muuttua nopeastikin kuten koronapandemia on osoittanut. Yrittäjäkassan työttömyysvakuutus on osa yrittäjänriskienhallintaa, jos yrittäjä joutuu lopettamaan yritystoimintansa.

Autamme työttömäksi jääneitä kassan jäseniä taloudellisesti maksamalla heille ansiopäivärahaa. Ansiopäivärahaa voi saada, päivärahan hakijan iästä riippuen, 300, 400 tai 500 päivän ajan. Maksamme etuuksia keskimäärin 950 jäsenellemme kuukausittain. Lisäksi autamme ja neuvomme yrittäjiä työttömyysturvan kiemuroissa eri kanavissamme. Tavoitteenamme on tehdä Yrittäjäkassasta entistä helpommin lähestyttävän yhteisön kaikille yrittäjille, kassan jäsenille ja yrittäjyydestä kiinnostuneille.

Millä tavalla työttömyysturva on muuttunut viimeisen 10 vuoden aikana yrittäjän näkökulmasta? Miksi yrittäjän olisi tärkeää käyttää teidän palveluita?

Niin yrittäjän kuin palkansaajan työttömyysturva on muuttunut oleellisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yrittäjän työttömyysturvaan on tehty lukuisia parannuksia ja helpotuksia.

Työttömyyskassojen määrä Suomessa on myös vähentynyt kassojenfuusioiden myötä. Nykyisin on vain yksi yrittäjäkassa ja 20 palkansaajille tarkoitettua kassaa.

Kannustaisin yrittäjiä ja kassan jäseniä olemaan rohkeasti yhteydessä kassaan, kun tulee kysyttävää työttömyysturva-asioista.

Millaisia haasteita nuo muutokset luovat yrittäjille? Millaisia haasteita tulevaisuudessa yrittäjillä on?

Odottamaton maailmanlaajuinen pandemia koetellut yrittäjiä kovalla kädellä. Jatkuvan epävarmuuden vallitessa yrittäjät ovat joutuneet navigoimaan erilaisten tukimuotojen hakuprosessiviidakossa ja selviytymään tilanteissa, jotka tuntuvat väistämättä epätoivoisilta.

Pandemian seurauksena myös keskustelu yrittäjien sosiaali- ja työttömyysturvasta on käynyt kuumana. Yrittäjyys yhdistetään usein korkeaan riskinottokykyyn sekä samanaikaiseen vastuuteen ja vapauteen. Samoin perustein monet ajattelevat, ettei yrittäjä voi olla työtön – saati sitten oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, jos yritystoiminta syystä tai toisesta päättyy.

Yrityksen jatkuvuuteen liittyy aina riski, on se sitten isompi tai pienempi sellainen. Tänä päivänä vastuuta ja vapautta voi kuitenkin hyödyntää myös siinä, miten riskejä hallitsee. Yrittäjä voi siis päättää oman sosiaali- ja työttömyysturvatasonsa itse, mutta moni jättää valitsemansa tason kustannussyistä tai pakon edestä minimiin eikä välttämättä tiedä tai ajattele päätöksensä vaikutuksia

Moni riski ei kuitenkaan ole etukäteen ennakoitavissa – koronapandemia on valitettava esimerkki siitä, kuinka Suomen ja koko maailman talous voi kääntyä päälaelleen täysin odottamatta. Mahdollinen yrittäjyyden jälkeinen aika ei välttämättä ole ensimmäinen asia, jota mietit uuden yrityksen perustamisvaiheessa, mutta pidäthän huolen siitä, että säästyt ikäviltä yllätyksiltä tilanteen sattuessa.

Vapaa sananen yrittäjille!

Lopuksi haluaisin toivottaa kovasti tsemppiä kaikille yrittäjille näihin vaikeisiin aikoihin. Kyllä tästäkin kriisistä selvitään.

Bio

kuva_pekka_syt_round.png

Pekka vastaa Yrittäjäkassan sisällöntuotannosta ja auttaa yhdessä muiden kassan työttömyysturva-asiantuntijoiden kanssa yrittäjiä turvaamaan toimeentulonsa työttömyyden varalta. Pekka on kiinnostunut työelämän, talouden ja teknologian muutosilmiöistä ja inspiroituu positiivista ihmisistä, jotka näkevät haasteet mahdollisuuksina.

Jos tarvitset lisätietoja yrittäjän työttömyysturva-asioista, voit vierailla Yrittäjäkassan kotisivuilla osoitteessa www.yrittajakassa.fi.

Edellinen
Edellinen

Pienyrittäjän verovähennykset – kirjanpitäjän 5 vinkkiä uudelle yrittäjälle

Seuraava
Seuraava

4 vinkkiä kohti työn ja vapaa-ajan tasapainoa