Liikettä yrittäjän niveliin? Yrittäjä testaa.

32933-original.jpg

Yrittäjä testaa -sarjan toisessa osassa tarkastellaan älykellon vaikutuksia yrittäjän elämään. Tuoko mekaaninen vempain ylimääräistä liikettä niveliin vai jääkö konkreettinen hyöty saavuttamatta? Älykellona toimii Apple Watch 6 ja testaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Elisan kanssa. Ensimmäiseksi testataan kellon käyttöönottoa ja havaittuja ominaisuuksia lyhyen ajanjakson jälkeen.

Minulla ei ollut älykellojen käytöstä aiemmin mitään kokemusta. Perinteiset rannekellot olivat palvelleet minua riittävän hyvin jo vuosikausia enkä oikeastaan kokenut tarvitsevani kellosta mitään ylimääräistä. Toisin sanoen kellon rooli oli ensisijaisesti toimia sille tarkoitetussa tehtävässä - näyttää aikaa. Yrittäjänä sitä pitää olla siellä täällä kaiken aikaa, joten kello kyllä helpottaa tässä kummasti.

151345184_2201184653352213_8146288631534626255_n (1).jpg

Apple Watchin haltuunotto tuntuikin jonkin sortin mullistukselta keskellä tavallista yrittäjän arkea, jopa kaltaiselleni diginatiiville. Yhtäkkiä ranteessani oli jämäkästi kiinnitetty musta ja tyylikäs kello, joka on varusteltu ties millä ominaisuuksilla. Itse kellon asentaminen kävi käden käänteessä. Paketin mukana tulee tietysti perinteiset kirjalliset ohjeet, mutta kello myös opastaa askel askeleelta käyttäjää. Oleellista on toki muistaa, että käyttäjän tulee omistaa myös jokin Applen puhelimista, sillä muuten integraatio kellon ja luurin välillä ei onnistu eikä Apple Watch palvele tarkoituksenmukaisesti. Itselläni on käytössä iPhone 12.

Halusin kiinnittää testauksen aikana eniten huomiota kahteen asiaan: aktiivisuuden seurantaan ja viestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen (kommunikointiin). Syy lienee istumatyötä tekevälle yrittäjälle luonnollinen, kun työpäivät palavereineen voivat venyä pitkiksi ja riittävä liikkuminen olisi ehdottoman tärkeää. Toisaalta kontaktien, kuten asiakkaiden, kanssa pitää pystyä viestimään mahdollisimman joustavasti ja näppärästi.

Aktiivisuus

Aktiivisuuden osalta haluan korostaa Apple Watchiin sisältyvää mahdollisuutta omien taustatietojen, kuten painon ja pituuden, ja tavoitteiden asettamiselle. Kelloon pystyy esimerkiksi määrittämään, kuinka monena tuntina päivässä on tarkoitus liikkua vähintään minuutin ajan, jolloin Apple Watch arvioi käyttäjän aktiivisuutta näiden tietojen pohjalta. Tämä on ilman muuta hyvä ominaisuus, sillä yrittäjätkään eivät mahdu kaikki samaan muottiin ja toiset saattavat liikkua jo työssään!

151235768_159936595815693_3122469858092621060_n.jpg

Kello on antanut ilmoituksia, jos en ole liikkunut asettamieni tavoitteideni mukaisesti. Suosittelenkin pitämään äänet edes hiljaisella tasolla päällä, sillä tällöin asian myös varmemmin noteeraa. Olen huomannut, että tällä on ollut enimmäkseen positiivinen vaikutus. Keskellä palaveria voi olla vaikea lähteä hyppelehtimään muualle ja joskus ei vain oikeasti jaksa “totella” kelloa, mutta useimmiten olen noussut jaloittelemaan vähintään pariksi minuutiksi. Samoin olen jopa pysähtynyt tekemään Apple Watchin suosittelemia hengitysharjoituksia, joiden tarkoitus on rauhoittaa mieli keskittymällä hetkisen vain itseensä. Hektisen arjen keskellä moni yrittäjä voi varmasti samaistua siihen, että on ihan kiva vain “vetää happea”.

Keskeisenä aktiivisuuden mittarina on toki vielä syke ja sen seuranta. Tämän suhteen kellon integroiminen puhelimen kanssa osoittaa vahvasti hyödyllisyytensä, sillä sykkeet tallentuvat automaattisesti Applen Terveys-sovellukseen. Vapaa-ajalla on ollut mielenkiintoista seurailla oman kehon toimintaa urheilusuoritusten jälkeen. Tästä voisi myös yrittäjänä asettaa tavoitteita leposykkeen parantamiselle ja katsoa mihin lukemiin sydämen lyönnit nousevatkaan myyntispiikkien aikana!

Kommunikointi

Kommunikoinnin suhteen sanoisin kellon tuoneen mukavaa “kermaa kakun päälle”. Olen aina ollut aktiivinen vastaamaan mm. asiakkaiden tai muiden yhteyshenkilöiden viesteihin, mutta älykellona Apple Watch 6 helpottaa yrittäjän elämää ja viestien seurantaa entisestään. Esimerkiksi näin etätyön aikana näen heti uusimmat viesti-ilmoitukset kelloni kautta, vaikka olisin keittiössä lounaan teon äärellä ja työpisteestä kaukana. Yrittäjänä tämän voi tietysti nähdä niinkin, että työ seuraa liikaa vapaa-aikaa, mutta viesti-ilmoituksien saamista voi aktiivisuustavoitteiden kaltoin hallinnoida helposti.

Kommunikoinnin edistyminen on toiminut enimmäkseen juuri viestien vastaanottamisen näkökulmasta. Akuuteistakin asioista saa tiedon ilman erillistä puhelimen kyttäämistä. Viestien lähettäminen sanelemalla on kuitenkin sen verran ongelmallista puuhaa ainakin vielä, että sen tekee jatkossakin mieluummin tietokoneen tai puhelimen kautta perinteisesti kirjoittaen.

Yhteenveto

Yhteenvetona voin todeta, että Apple Watch 6 on ollut kiva kaveri yrittäjän arjessa, joka parhaansa mukaan aktivoi liikkumaan ja keskittymään omaan hyvinvointiin työn touhun keskellä. Toki älykello ei ole välttämättä paras työkalu, jos duunisi on nimenomaan liikuntapainotteista ja vaaraa liiallisesta istumisesta ei ole. Se kuitenkin tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia myös vapaa-ajalla.

Seuraavaksi testaan kelloa vielä pidemmän tovin, jotta osaan arvioida syvällisemmin sen hyötyä esimerkiksi unen seurannassa.

Tämä arviointi toteutettiin yhteistyössä Elisan kanssa. Mikäli kiinnostuit, kellon voit kätevästi lunastaa itsellesi Elisan sivuilta. 

Bio

circle-cropped (4).png

Niko on Turun kauppakorkeakoulun kasvatti, yrittäjä ja Korkeakouluopiskelijat-yhteisön perustajajäsen, joka tunnetaan luovasta ja intohimoisesta työotteestaan. Yrittäjä.io:ssa Nikon omin sanoin parasta on auttaa yrittäjiä verkostoitumaan keskenään! Hänen esikuvana on jo pienestä asti ollut Arnold Schwarzenegger, joka on motivoinut Nikoa tekemään töitä unelmiensa eteen. Nikon löydät täältä: LinkedIn: Niko Kajala.

Edellinen
Edellinen

Miksi yrittäjän mieli järkkyy, ja miten sen voisi estää?

Seuraava
Seuraava

Yrittäjä, muistithan tehdä kirjallisen sopimuksen?