Kuinka paljon työntekijän palkkaaminen kustantaa yritykselle?

Harkitsetko työntekijän palkkaamista? Ennen rekrytointia kannattaa tehdä tarkat laskelmat kustannuksista ja pohtia myös vaihtoehtoisia rekrytointitapoja. 

Moni yrittäjä raataa viikosta ja kuukaudesta toiseen palkkaamatta apua kiireisimpinäkään aikoina. Töitä riittäisi vaikka muille jakaa, mutta työntekijän rekrytointi herättää silti epäilyksiä. Pahimmillaan yrityksen kasvu voi jopa pysähtyä, mikäli rekrytointipäätöstä viivytetään hamaan tulevaisuuteen. 

Moni kokee työntekijän palkkaamisen kalliiksi, ja myös virherekrytoinnin purkaminen voi tuntua monimutkaiselta. 

Pankkipalveluja ja rahoitusalaa vertaileva Sortter listasi asioita, joita yrittäjän on hyvä pohtia ennen työntekijän palkkaamista. Harva tietää, että rekrytoinnin aiheuttamiin kustannuksiin on myös mahdollista hakea yrityslainaa

Selvitä kustannukset huolellisesti ennen rekrytointia

Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen on merkittävä askel kasvavalle yritykselle. Mikäli suunnittelet palkkaavasi vakituisen työntekijän, kannattaa tehdä viimeisen päälle tarkat laskelmat rekrytoinnin aiheuttamista kustannuksista. 

Yleisen käsityksen mukaan yksityisyrittäjän liikevaihdon tulee kasvaa yli kaksinkertaiseksi, jotta työntekijän palkkaaminen kannattaa. 

Bruttopalkan lisäksi työnantajan maksettavaksi tulevat pakolliset sivukulut, kuten työeläke-, tapaturma- ja työttömyysvakuutusmaksut. Lisäksi tulee huomioida kaikki tuottamattomat päivät aina vuosilomista sairauslomiin ja perhevapaisiin. 

Todelliset kustannukset ovat siten vähintään 50 prosenttia bruttopalkan päälle. Mikäli siis palkkaat työntekijän esimerkiksi 3 000 euron kuukausipalkalla, nousevat kokonaiskustannukset vähintään 4 500 euroon.

Olisiko vuokratyövoimasta apua työvoimatarpeeseen? 

Vakituisen työntekijän palkkaaminen voi kuitenkin olla henkisesti ja taloudellisesti liian iso ponnistus toimintaansa vasta kasvattavalle yritykselle. Moni yrittäjä turvautuukin työmäärän kasvaessa vuokratyövoimaan, joka sopii helppoutensa ansiosta esimerkiksi sesonkeihin, projekteihin ja sijaisuuksiin. 

Henkilöstövuokraus säästää myös yrittäjän aikaa, sillä silloin hänen ei tarvitse huolehtia rekrytointiprosessin eri vaiheista, kuten haastatteluista ja työpaikkailmoitusten laatimisesta.

Vaihtoehtoisesti kannattaa myös harkita oman toiminimen tai laskutuspalvelun kautta työskentelevää tilapäisapuria. Osa-aikainen freelancer kutsutaan tarvittaessa töihin, mutta sinun ei tarvitse välittää esimerkiksi palkanmaksuun liittyvästä byrokratiasta. Maksat vain laskun ja homma on sillä selvä! 

Yrityslainaa työntekijäkustannusten rahoittamiseen

Työvoimatarpeen iskiessä kannattaa muistaa, että yrityslainalla voi rahoittaa myös yrityksen työvoimakustannuksia. Halusitpa sitten rekrytoida uuden työntekijän tai kouluttaa henkilöstöä, yrityslaina mahdollistaa liiketoimintasi kehittämisen. 

Esimerkiksi suuren tilauksen myötä voi tulla äkillinen tarve lisäkäsille, jolloin yrityslaina on nopea ja joustava tapa saada ulkopuolista rahoitusta rekrytoinnin aiheuttamiin kustannuksiin.

Vertaa ja kilpailuta yrityslainat Sortterilla

Yrityslainoja voi vertailla itse tai käyttää internetin lainavertailupalveluita. Kotimaisen lainavertailupalvelu Sortterin kautta voit saadaa yhdellä lainahakemuksella useita yrityslainatarjouksia – jopa saman työpäivän kuluessa.

Sortterin hyödyt

  • Vertaile ja kilpailuta lainat ilmaiseksi 

  • Vakuudetonta yrityslainaa jopa 250 000 euroon saakka

  • Yli 250 000 euron lainasummiin tarvitaan reaalivakuus 

  • Maksuaikaa 1-36 kuukautta 

Kilpailuttamalla lainasi Sortterilla saat lainatarjoukset aina edullisuusjärjestyksessä todellisen vuosikoron mukaan. Voit siten kätevästi vertailla saamiasi lainatarjouksia ja valita niistä yrityksesi tarpeisiin sopivimman. 

Yrityslainaa voivat hakea kaikki yritysrekisterissä olevat luottokelpoiset yritykset, ja yrityslaina sopii myös aloitteleville yrityksille.  

Mikäli siis etsit yrityslainaa yrityksesi tarpeisiin, anna meidän kilpailuttaa lainatarjoukset puolestasi. Lainahakemuksen täyttäminen vie sinulta vain muutaman minuutin, eikä lainojen kilpailuttaminen sido sinua ottamaan lainaa!

Henkilöstömäärän kasvu voi olla ainoa tie yrityksesi taloudelliseen kasvuun.


Edellinen
Edellinen

Kolme parasta tapaa tehdä yritykselle kotisivut

Seuraava
Seuraava

Uusasiakashankinnan kustannukset – totta vai tarua, että uusasiakashankinta on kallista?