Liity Suomen suurimpaan virtuaaliseen yrittäjäyhteisöön

Jokainen yrittäjä muuttaa maailmaa omalla tavallaan, mutta kukaan ei tee sitä yksin.

Verkostoituminen on tänä päivänä sana, josta puhutaan paljon, mutta jonka merkityksen sisäistäminen ei tapahdu hetkessä. Itse törmäsin ”verkostoitumispöhinään” ensimmäistä kertaa opiskellessani Turun kauppakorkeakoulussa, jossa jatkuvasti vieraili aikaisempien vuosien alumneja. Heidän vinkkinsä nykyisille opiskelijoille olivat henkilöstä riippumatta poikkeuksetta aina samoja: ”muistakaa verkostoitua ja hankkia kontakteja.” Ajatus vaikutti fiksulta, mutta en miettinyt sitä tuolloin sen enempää. Mielestäni kaveripiirini oli tarpeeksi laaja, ja olin onnistunut saamaan kesätöitä eri paikoista ilman, että olisin tarvinnut siihen tuttua kontaktia vetelemään naruista. Siis näin oli hyvä mennä eteenpäin, ilman sen suurempaa verkkojen heittämistä vesille.

Vasta myöhemmin, opintojen loppuvaiheessa, perustin ystäväni kanssa oman yrityksen – meistä tuli yrittäjiä. Yhtäkkiä huomasimme, että ei se yrittäminen niin helppoa olekaan, olimme vähän yksin asian kanssa. Sen hetkisessä elämässä emme juurikaan tunteneet yrittäjiä, jotka voisivat auttaa pääsemään alkuun. Teoreettinen puoli tuntui kyllä olevan hanskassa, mutta käytännön asiat eivät niinkään (käytännön toimintaa pitäisi lisätä kauppatieteelliseen opetukseen!). Loppujen lopuksi taustalla pyörineet palkkatyöt ja opintojen viimeistely veivät mennessään, ja yritys jäi muhimaan pöytälaatikkoon.

Sitten tapahtui jotain, joka avasi minulle verkostojen merkityksen konkreettisesti. Löysin Yrittäjä.ion – Suomen suurimman virtuaalisen yrittäjäyhteisön. Verkoston, jonka tavoitteena on edistää yrittäjyyttä, saada yrittäjät verkostoitumaan keskenään, oppimaan toisiltaan sekä ennen kaikkea edistää suomalaisten yrittäjien bisnestä keskenään. Yrittäjä.io laajeni kovaa vauhtia, ja yhteisön perustaja Jaakko Männistö etsi toimintaan mukaan toista yrittäjähenkistä kaveria. Liityin puikkoihin mukaan, sillä konsepti vaikutti heti ensisilmäyksellä uskomattoman hienolta ja sellaiselta, jolle on kysyntää. Jokainen yrittäjä muuttaa maailmaa, mutta kukaan ei tee sitä yksin, ja tämän olin saanut itsekin kokea. Tästä alkoi samalla uusi vaihe oman yritykseni näkökulmasta. Pöytälaatikko revittiin auki, pölyt siivottiin ja aikaisemmin aloitettu bisnes lähti rullaamaan. Yrittäjä.ion verkostosta sain apua, vinkkejä ja tukea toisilta yrittäjiltä. Pääsin tarjoamaan omaa osaamistani yrittäjille, jotka eivät olisi pärjänneet itse yksin. Näin ne pyörät pyörivät, pyydetään apua, mutta annetaan sitä myös itse. Yhteisön idea on antaa hyvän kiertää.

Yrittäjä.io on epävirallinen yrittäjien verkosto

Kesäkuu 2022. Yhteisön kasvu on kovaa! Teemme yhä suurempia ja mielenkiintoisempia kokonaisuuksia aina Yrittäjä -oluesta Yrittäjä -kahviin asti. Myös yhteisömme ovat kasvaneet +26k yrittäjän joukoksi! Mikäli siis olet yrittäjä, olet tervetullut yhteisöömme - se ei maksa mitään eikä sinulta vaadita mitään. Tule mukaan! Ensimmäinen askel on liittyä Facebook-ryhmäämme.

Me teemme sen mitä muut eivät voi tehdä.

 

BIO

Niko on Turun kauppakorkeakoulun kasvatti, yrittäjä ja Korkeakouluopiskelijat-yhteisön perustajajäsen, joka tunnetaan luovasta ja intohimoisesta työotteestaan. Yrittäjä.io:ssa Nikon omin sanoin parasta on auttaa yrittäjiä verkostoitumaan keskenään! Hänen esikuvana on jo pienestä asti ollut Arnold Schwarzenegger, joka on motivoinut Nikoa tekemään töitä unelmiensa eteen. Nikon tavoitat mm. LinkedInistä: Niko Kajala.

Edellinen
Edellinen

Mikä avuksi, kun kotisivu ei toimi?

Seuraava
Seuraava

Kaikki mitä PK-yrityksen tarvitsee tietää GDPR:stä