Uusi Rahapelialan yhdistys ajaa vapaampaa lisenssimallia - myös yrittäjät kiinnostuneita

Rahapeliala ry:n toimitusjohtaja Mika Kuismanen esitteli yhdistyksen tavoitteita.

Rahapeliala ry:n toimitusjohtaja Mika Kuismanen esitteli yhdistyksen tavoitteita.

Suomen rahapelilainsäädäntöä tiukennettiin vuonna 2022. Uuden arpajaislain pääasiallisena tehtävänä on ollut torjua rahapelihaittoja ja lisätä alan läpinäkyvyyttä. Arpajaislaki on kuitenkin vaikeuttanut ulkomaisten nettikasinoiden toimintaa Suomessa. 

Nyt ryhmä ulkomaisia online-rahapeliyrityksiä on perustanut Rahapeliala ry:n, joka tavoittelee lisenssijärjestelmää nyt myös Suomeen. Tässä artikkelissa käydään läpi, mihin järjestö pyrkii toiminnassaan ja miksi.

Suomen rahapelilainsäädäntö on tällä hetkellä tiukka

Vuoden 2022 arpajaislaki pyrkii ehkäisemään rahapelaamisen haittoja ja kontrolloimaan alalla tapahtuvaa markkinointia Suomessa. Rahapelaamisen haittoihin on pyritty puuttumaan muun muassa lisäämällä Veikkauksen peleihin pakollinen tunnistautuminen. Tunnistautuminen on pakollista niin Veikkauksen verkkosivuilla pelatuissa peleissä kuin peliautomaateilla pelatessa niin kauppojen eteisissä kuin Veikkauksen omilla kasinoilla.

Uusi arpajaislaki myös kieltää ulkomaisten nettikasinoiden markkinoinnin Manner-Suomessa. Tämän säännön rikkomisesta seuraa maksublokki: pankit ja maksuvälittäjät estävät pelaajien rahansiirrot nettikasinoille, jotka ovat markkinoineet vastoin uutta arpajaislakia. Rangaistus on siis melko kova, mikä on saanut monet nettikasinot vetäytymään Suomen markkinoilta.

Vaikka rahapelilainsäädäntö kiristyi, moni ulkomainen toimija jatkaa pelien tarjoamista myös suomalaisille. Esimerkiksi tämä lista nettikasinoita sisältää jo useamman tusinan vaihtoehtoja, joista nettikasinoilla pelaava voi valita itselleen sopivan vaihtoehdon. Huomioitavaa myös on, että vaikka nettikasinoiden markkinointiin puututaan nykyään kovemmalla kädellä, on sekä ulkomaisten nettikasinoiden että Veikkauksen pelien pelaaminen yhä laillista suomalaisille.

Uusi järjestö tavoittelee lisenssijärjestelmää myös Suomeen

Rahapeliala ry:n ovat perustaneet alan suurimmat online-rahapeliyritykset Betsson, ComeOn Group, Entain, Flutter, Kindred Group, LeoVegas ja William Hill. Järjestön toimitusjohtajana toimii Mika Kuismanen, joka on aiemmin toiminut Suomen Yrittäjien johtajana.

Uusi järjestö ajaa rahapelialan etuja ja pyrkii vaikuttamaan Suomeen tulevana keväänä 2023 valittavaan seuraavaan hallitukseen. Alan suurimmista jäteistä koostuva järjestö haluaa Suomeen lisenssijärjestelmän, jota jo useissa muissa maissa käytetään. 

Tämä lisenssijärjestelmä purkaisi Veikkauksen jo pitkään jatkuneen monopoliaseman ja jakaisi suomalaisten pelieurot uudelleen. Tämä jos jokin houkuttaa alan suuria yrityksiä, joten ei ole kovinkaan suuri yllätys, että rahapelijärjestö on perustettu.

Mallia muista lisenssimaista

Lisenssijärjestelmä on käytössä jo useissa maissa, joten Suomi on hieman jälkijunassa rahapelialan näkökulmasta.

Suosituimpia lisenssien myöntäjämaita suomalaisten näkökulmasta on Viron (Toiminnassa alk. 2011) lisenssi ja Maltan lisenssi (toiminnassa alk. 2004) Etenkin Malta Gaming Authorityn (MGA) lisenssi on tunnettu sen tiukoista kriteereistä. Kriteerejä ovat esimrekiksi:

  • Riittävä pääoma nettikasinoitoiminnan aloittamiselle

  • Omistajien hyvä maine (rikosrekisterit tarkastetaan)

  • Vakaa ja realistinen liiketoimintasuunnitelma

  • Pelien tulee perustua satunnaislukugeneraattorin toimintaa

  • Vastuullisen pelaamisen työkaluja tulee olla tarjolla pelaajille

Maltalaisen lisenssin nettikasinoiden on myös huolehdittava, että niiden henkilötietoja käsitellään GDPR-asetuksen mkaan, ja että rahansiirtoja tehdään vain SSL-suojauksen takaa.

Järjestö kannattaa suomalaisen lisenssijärjestelmän perustamista

Toimitusjohtaja Kuismanen kertoi Ylen vieraana, että lisensijärjestelmän myötä nettipelaamisesta tulisi paremmin reguloitua ja valvottua. Pelaajien toivotaan kanavoituvan hallittuihin systeemeihin, jossa pelaamista voitaisiin valvoa ja tällä tavalla välttää rahapelaamisen ongelmat ja niiden vaikutus kansanterveyteen ja talouteen.

Suomella olisi siis lisenssijärjestelmän avulla määritellä omat kriteerinsä, joiden puitteissa suomalaisen pelilisenssin alla voisi toimia. 

Suomalainen lisenssijärjestelmä mahdollistaisi viranomaisille paremman mahdollisuuden valvoa nettikasinoiden toimintaa. Jos valtion sääntöjä ei noudateta, voi valtio ottaa lisenssin pois.

Järjestön mukaan Suomen viranomaiset voisivat lisenssijärjestelmän avulla hallita ja kontrolloida paremmin maassa tapahtuvaa rahapelaamista, sen turvallisuutta ja laillisuutta. Myös markkinoinnin tiukkoja rajoituksia voitaisiin purkaa ja löytää ratkaisu, joka toimisi sekä Suomen valtion, rahapeliyritysten että pelaajien turvallisuuden puolesta.

Koska markkinoiden avaaminen luo uusia mahdollisuuksia, tästä voiva hyötyä myös suomalaiset yrittäjät pitkässä juoksussa.

Lopuksi

Veikkaus on jo ilmaissut kiinnostuksensa purkaa monopoliasemaa, joten lisenssijärjestelmään siirtyminen ei ole täysin poissuljettua. Suomalaisessa mallissa muutos on historiallinen, sillä Veikkauksen monopoliasemaa on pitkään puolustettu. Mikäli siirtyminen lisenssimalliin tapahtuu luo se uudenlaisia mahdollisuuksia yrittäjille ja yrityksille mutta tuo myös haasteita, jonka vuoksi valvonnan täytyy toimia.


Edellinen
Edellinen

Miten löytää oikea kirjanpitäjä pienyritykselle?

Seuraava
Seuraava

PSD2-maksupalveludirektiivin hyödyt yrittäjälle