Kolme vinkkiä yrityksesi taloushallinnon kehittämiseen – näin tehostat yhteistyötä kirjanpitäjäsi kanssa

Kirjanpitäjä on yksi yrittäjän tärkeimmistä yhteistyökumppaneista – ellei jopa tärkein. Kirjanpitäjän valintaan kannattaa siksi käyttää aikaa ja ajatusta. Ja kun oikea yhteistyökumppani on löytynyt, voi yhteistä tekemistä myös kehittää matkan varrella. 

Itse kirjanpidon ja taloushallinnon hoitamisen lisäksi kirjanpitäjät ovat ajan tasalla lainsäädännöstä ja viranomaismääräyksistä, sekä niissä tapahtuvista muutoksista joilla voi olla vaikutusta yrityksesi liiketoimintaan. Kirjanpitäjä voi myös tuoda uusia näkökulmia yrityksesi arjen pyörittämiseen, ja parhaimmillaan tarjota jopa ideoita liiketoiminnan kehittämiseen.

Miten siis voit yrittäjänä varmistaa, että saat kirjanpitäjältäsi tai tilitoimistoltasi kaiken mahdollisen avun, ja että yhteistyö on tehokasta ja mukavaa molemmille osapuolille? Näillä kolmella vinkillä nostat yhteisen tekemisenne uudelle tasolle!

1. Arjen rutiinit haltuun

Valtaosa yrittäjän ja kirjanpitäjän yhteistyöstä on jokapäiväistä tai -kuukausittaista arjen pyörittämistä, jossa toimitat kirjanpitäjälle aineistot, ja joiden perusteella hän tekee kirjaukset ja huolehtii yhdessä sopimistanne asioista, kuten arvonlisäveroista ja palkoista. 

Siksi kannattaakin huolehtia siitä, että nämä arkiset rutiinit toimivat molempien osapuolten kannalta mahdollisimman sujuvasti. 

Jos esimerkiksi kuittien tai tositteiden määrä kasvaa liiketoiminnan mukana, voi papereiden tai skannattujen tiedostojen toimitus käydä työlääksi – tai niiden vastaanotto viedä kohtuuttomasti aikaa kirjanpitäjän päädyssä. Ratkaisu voi olla esimerkiksi kuittiskannerin, sähköisen ostolaskujen kierrätyksen tai yhteisen myynninhallinta- ja laskutusohjelman käyttöönotto. 

Jos pohdit, voisiko taloushallinnon rutiineja hoitaa vaivattomammin, kysy, millaisia vaihtoehtoja kirjanpitäjäsi voisi tarjota. 

2. Huolehdi keskusteluyhteydestä

Kaipaisitko joskus yrityksesi talouteen liittyvää tukea, neuvontaa tai lisätietoja? Vaikka yhteinen taival olisi ollut jo pitkäkin, ei paraskaan kirjanpitäjä osaa lukea ajatuksia. Pyydä siis rohkeasti näkemyksiä ja mielipiteitä asioihin, jotka mieltäsi askarruttavat, tai joita haluaisit pallotella talouden ammattilaisen kanssa. 

Muista myös kysyä, millaista neuvontapalvelua nykyinen sopimuksesi sisältää. Joskus voi olla tarpeen lisätä sopimukseen erillistä konsultaatiota, esimerkiksi yritysjärjestelyitä, vero- tai muuta neuvontaa varten. 

3. Kysy työkaluista

Pysytkö yrityksesi talouden pulssilla sillä tasolla, kuin haluat? Monen yrityksen liiketoiminta rullaa totutusti omalla painollaan, kun taas toiset kaipaavat reaaliaikaista näkymää esimerkiksi liikevaihtoon, saataviin ja kassan tilanteeseen. Nämä erilaiset lähestymistavat edellyttävät kirjanpitäjän ja yrittäjän yhteistyöltä erilaisia työkaluja. 

Yhteinen, sähköinen taloushallintojärjestelmä mahdollistaa päivittäisen näkymän yrityksen tilanteeseen ja talouden tunnuslukuihin. Jos siis kaipaat jatkuvampaa näkymää liiketoiminnan kehitykseen, kysy kirjanpitäjältäsi mahdollisuutta sähköisen taloushallinnon käyttöönottoon. 


Haluatko lukea lisää tilitoimiston ja pienyrityksen sujuvasta yhteistyöstä? Tutustu tästä Perhekoti Nurmipirtin ja Tilitoimisto Jauhiaisen kokemuksiin!


Edellinen
Edellinen

Kuinka optimoida projektinhallintaa työajanseurannan avulla? - Tehokkaat vinkit yrittäjälle

Seuraava
Seuraava

Turvaa yrityksesi talous luottolimiitillä – avaa ilmaiseksi