Somevaikuttajien voima: Kuinka hyödyntää digitaalista tarinankerrontaa?

Vaikuttajakumppanuudet ja vaikuttajien hyödyntäminen – miksi yrittäjän pitäisi tietää niistä jotakin? Siksi, että ne voivat olla oman yrityksen osalta hyvä kasvustrategia. Hyvin onnistunut yhteistyö poikii usein lisää näkyvyyttä ja mukavasti uusia asiakkaita. Vaikuttajien avulla voi tavoittaa sellaisia asiakkaita, joita muuten ei kohtaisi missään.

Miten vaikuttajat sitten valitaan? Heidät pitää valita erittäin huolellisesti. Vaikuttajan arvot ja viestit ovat asioita, joiden pitää ehdottomasti sopia yhteen yrityksen brändin kanssa.

Mitä vaikuttajat ovat?

Vaikuttaja on henkilö, joka vaikuttaa muiden ihmisten mielipiteisiin, käyttäytymiseen ja päätöksentekoon. Somevaikuttaja tekee sen omalla läsnäolollaan sosiaalisessa mediassa tai muilla verkkofoorumeilla. Tällainen somevaikuttaja eli influensseri voi olla erittäin aktiivinen ja seurattu henkilö somessa. Hänellä voi olla suuri seuraajajoukko vaikkapa Instagramissa, YouTubessa, TikTokissa tai Twitterissä. Tai kaikilla mahdollisilla somekanavilla.

Vaikuttaja voi esimerkiksi houkutella asuvalinnoillaan ihmisiä ostamaan tietyn brändin vaatteita. Tai hän voi kertoa matkustamisestaan tai vaikkapa kasinopelaamisestaan. Näin tietyt matkanjärjestäjät tai suomalaiset pikakasinot voivat saada lisää potentiaalisia asiakkaita.

Vaikuttajat ovatkin digitaalisen tarinankerronnan mestareita. He jakavat verkossa jännittäviä uutisia omasta elämästään ja kokemuksistaan. Henkilökohtaisuus on se, mikä on heidän juttunsa. Kun vaikuttajahahmo puhuu tuotteesta tai brändistä, se on tarina, joka herättää vahvoja tunteita hänen seuraajissaan.

Näitä vaikuttajahahmoja yritykset voivat hyödyntää markkinoinnissaan. Ne siis maksavat vaikuttajille yhteistyöstä; siitä, että vaikuttajat mainostavat yrityksen tuotteita tai palveluita seuraajilleen.

Miten erilaiset yritykset voivat hyötyä vaikuttajista?

Selailemme yritysten verkkosivuja silloin, kun etsimme jotain tuotetta tai jotain palvelua. Teemme valintojamme kuluttajina. Vaikuttajia seuraavat ihmiset eivät sen sijaan ole vain passiivisia kuluttajia. He myös osallistuvat aktiivisesti. He kommentoivat, tykkäävät, jakavat ja ovat osa somevaikuttajan ympärille kehittynyttä yhteisöä. Juuri tätä vuorovaikutteista yhteisöllisyyttä yritykset voivat hyödyntää, kun ne solmivat kumppanuuksia vaikuttajien kanssa.

Kunhan yritys panostaa oikean vaikuttajan valintaan, se voi kohdentaa asiakashankinnan itselle tärkeään kohderyhmään. Teknologiayrityksen kannattaa esimerkiksi satsata diginatiiviin vaikuttajaan, joka tuntee alan ja tuotteet luonnostaan. Todennäköisesti hänen seuraajansakin ovat kiinnostuneita samoista asioista. Pelisivustot taas voivat hyötyä vaikuttajista, jotka vaikkapa striimaavat omaa pelaamistaan tai kertovat omasta peliharrastuksestaan.

Miksi vaikuttajamainonta on tehokkaampaa kuin perinteinen mainonta?

Sosiaalinen media on tämän päivän supermarketti. Somessa vahvasti vaikuttavat henkilöt ovat sen keskiössä, ja he vetävät seuraajia puoleensa poikkeuksellisella tavalla. Perinteiset mainokset jäävät tässä kisassa aika pintapuolisiksi ja yleiselle tasolle. Paljon paremmin kuluttajiin purevat yksilölliset tarinat ja kokemukset. Ja niitä tuottavat somevaikuttajat. Seuraajat luottavat heidän mielipiteisiinsä ja suosituksiinsa usein paljon enemmän kuin perinteiseen mainontaan.

Vaikuttajat ovat yleensä taitavia monessa asiassa: he tuottavat videoita, valokuvia, tarinoita ja haasteita. Vaihtuva sisältö pitää yleisön koko ajan kiinnostuneena. Sitä eivät perinteiset mainokset pysty tekemään. Miksi vaikuttajat sitten ovat niin suosittuja? Se voi olla heidän persoonallisuutensa tai asiantuntemuksensa jossain asiassa, joka kiehtoo seuraajia. Tai se voi olla heidän kykynsä viihdyttää. Usein se on kuitenkin yhdistelmä näitä kaikkia.

Vaikuttajamarkkinointi on myös paljon nopeampaa. Kun vaikuttaja jakaa viestin seuraajilleen, tieto saavuttaa hetkessä laajan joukon ihmisiä. Brändin tunnettuus voi kasvaa hurjasti lyhyessä ajassa.

Entä mitä haasteita siihen liittyy?

Jos vaikuttaja tekee jotain ei-toivottua, siinä on yrityksen kannalta aina omat riskinsä. Myös epäaito vaikutelma voi olla vahingollista. Moderni kuluttaja suhtautuu tiedostavasti mainontaan, eikä niele mitä tahansa.

Haasteita liittyy myös siihen, miten mitataan vaikuttavuutta. Sen arvioiminen ei ole helppoa, miten tehokasta vaikuttajan kanssa tehty yhteistyö on. Mitä tulee vaikuttajan kanssa tehtäviin sopimuksiin ja korvauksiin, sekään ei ole yksinkertaista. Korvauksen suuruus riippuu niin monesta asiasta. Vaikuttajan seuraajamäärä ja sitoutuminen ovat esimerkiksi tärkeitä tekijöitä, kun neuvotellaan korvauksesta. Korkeat korvaukset voivat nostaa markkinointikuluja turhan paljon.

Lisäksi tulevat sosiaalisen median algoritmit ja alustojen sääntöjen muutokset. Ne ovat jatkuva haaste. Yrityksen on pysyttävä ajan tasalla erilaisista muutoksista. Muuten voi käydä niin ikävästi, että vaikuttajan sisältö ei enää tavoitakaan kohdeyleisöä.

Arvojenkin kanssa voi tulla ongelmia, jos vaikuttajan käytös alkaa jossain vaiheessa poiketa liikaa brändin arvoista. Siksi yrityksen on oltava tarkkana, kun se valitsee vaikuttajan. Yhteensopivat arvot ovat tärkeät sopimusta tehtäessä, mutta myös jatkossa.

Edellinen
Edellinen

Markkinointiuutiset: Iloinen asiakas ostaa helpommin – vaatekauppaketju Kekäle mittaa asiakkaiden kokemusta tunneindeksillä

Seuraava
Seuraava

Yrittäjä testaa – yrittäjän virkistysloma Luontohutissa luonnon äärellä