Yrittäjä on usein itse kasvun suurin tulppa– Näin Henna-Riikka Huhta valjasti hallituksen kasvun moottoriksi
HR Legalin perustaja Henna-Riikka Huhta teki oivalluksen, jonka moni yrittäjä kokee vaikeaksi hyväksyä: perustajan oma halu hallita kaikkea voi olla kasvun suurin este. Luopumalla kontrollista ja rakentamalla ulkopuolisen hallituksen Huhta on kasvattanut yrityksensä 15 vuodessa 4,6 miljoonan euron liikevaihtoon ja 40 asiantuntijan organisaatioksi. Nyt yritys on nimetty ehdokkaaksi Board Award 2026 -kilpailuun, joka palkitsee vaikuttavaa hallitustyötä pk-yrityksissä.
Henna-Riikka Huhta otti hallitukseen ulkopuolisen puheenjohtajan vuonna 2021, joka toimi moottorina nopealle kasvulle.
Moni pk-yrittäjä pelkää ulkopuolista hallitusta, koska pelkona on kontrollin menetys tai sokea arvostelu. Huhta kumoaa tämän myytin ja näkee hallituksen mahdollisuutena eikä uhkana.
”Hallitustyö toi mukanaan ammattimaisuutta, ja minulle omistaja-yrittäjänä suuren helpotuksen. Voin nyt todeta, että asioista on keskusteltu ja päätetty hallituksessa, jolloin vastuu ei paina vain omilla harteillani”, Huhta kertoo.
Ammattimaisen hallitustyön merkittävimmät hyödyt liittyvät toiminnan systemaattiseen kehittämiseen ja yrittäjän saamaan strategiseen tukeen. Huhta kuvailee hallituksen tuomaa muutosta moottorina, joka on nostanut yrityksen tavoitetasoa ja ammattimaistanut rakenteita kasvun vaatimalle tasolle.
”Minulla ei ollut epäilyksiä siitä, että joku tulisi hallitukseen päsmäröimään tai arvostelemaan tekemisiämme. Ajattelen asiaa päinvastoin: jos jokin asia on hoidettu kummallisesti, on hienoa, että joku huomauttaa siitä, jotta pääsemme korjaamaan asioita.”
Hallitus tarjoaa konkreettista lisäapua verkostojen ja uusien näkökulmien kautta
Konkreettinen lisäarvo muodostuu hallituksen monipuolisesta osaamisesta ja verkostoista, jotka saadaan yrityksen käyttöön. Strategiatyössä muilta toimialoilta kerätty kokemus auttaa asettamaan oikeat mittarit ja seuraamaan niitä aktiivisesti.
”Hallitus pystyy auttamaan omalla osaamisellaan ja verkostoillaan kasvutavoitteiden saavuttamisessa. Jäsenet ovat yleensä hyvin sitoutuneita yrityksen menestykseen ja he pystyvät tekemään konkreettisesti töitä kasvun toteutumisen eteen”, Huhta kuvailee omia kokemuksiaan.
Yrittäjä itse suhtautuu hallitustyöhön avoimesti ja korostaa rakentavan haastamisen merkitystä kasvussa.
”Toisinaan naamastani näkee, etten pidä saamastani palautteesta, mutta juuri se on hyvä asia. Ilman haastamista mennään vain omien ajatusten mukaan ja näkökulmat kapeutuvat, jolloin yrittäjästä itsestään tulee toiminnan tulppa.”
Paikka Board Award 2026 -kilpailussa
Yhtiön erinomainen hallitustyöskentely on huomattu, ja HR Legal Services on nimetty ehdolle Hallituspartnerit Helsinki ry:n Board Award 2026 -kilpailuun, jonka voittaja etenee valtakunnalliseen Kultainen Nuija -kilpailuun. Kilpailun haku on auki 7.4. asti, ja sen tavoitteena on palkita edelläkävijäyritykset, joissa ammattimainen hallitustyö on vauhdittanut menestystä.
“Ammattimainen hallitus auttaa yritystä menestymään, sillä paikallaan pysyminen ei ole voittava strategia. Ulkopuolinen riippumaton jäsen tuo mukanaan sellaista kokemusta ja positiivista haastamista, jota yrityksellä ei ole aiemmin ollut käytettävissään”, kertoo Sirpa Manner, Hallituspartnerit Helsingin puheenjohtaja.
Yrittäjille, jotka pohtivat hallituksen perustamista, Huhta antaa neuvon hyödyntää uutta osaamista täysimääräisesti ja rohkeasti. Rekrytoinnissa tulee painottaa asiantuntemusta, joka täydentää yrittäjän omia vahvuuksia ja tukee yrityksen pitkän aikavälin tavoitteita.
”Vinkkinä sanoisin, että ottakaa hallituksesta kaikki irti viemällä asiat maaliin saakka. Menkää kokouksiin avoimin mielin ja sellaisella asenteella, että saatte itsekin tilanteista uutta annettavaa.”