Rehellistä ja avointa puhetta kotisivuista

SplitShire-3236.jpg

Meillä yrittäjillä on sairaus. Sairauden oireena on luulo siitä, että vain oma tuote on oikea ratkaisu asiakkaalle. Näinhän asia ei ole. Tätä sairautta esiintyy paljon myynnin ja markkinoinnin alalla, ja olen nähnyt sairauden oireet läheltä.

 Aloitin myyntihommat vuonna 2007. Tuotteena oli Keltaiset Sivut. Minulle opetettiin jo koulutuksessa, kuinka meidän Keltsi on aito ja alkuperäinen, ja juuri meidän Keltsillä on niin ja niin paljon käyttäjiä. Asenteena oli, että kaikki käyttävät vielä Keltaisia Sivuja – tuskin kukaan vielä nettiä. Väärin. Oikea ratkaisu olisi ollut olla esillä molemmissa Keltseissä. Luonnollisesti myös netissä ja muissa kanavissa. Yksi käytti yhtä Keltsiä ja tämän naapuri toista. Yrittäjä halusi tavoittaa ostavan asiakkaan.

Tässä kirjoituksessa puhun kuitenkin suoraan kotisivuista, niiden hankkimisesta ja ylläpitämisestä. Olen kyllästynyt lataamaan sivuja tekevien yritysten oppaita kotisivujen hankinnasta ja ylläpitämisestä. Miksi? Koska ne on aina kirjoitettu yrityksen näkökulmasta – ei asiakkaan.

Itse, osaksi palveluna, vai avaimet käteen?

Itse

Markkinoilla on paljon hyviä alustoja, joilla voi tehdä kotisivut itse ja vielä suhteellisen helposti. Tunnetuin suomalainen alusta lienee edelleen Kotisivukone. Ulkomailta on rantautunut mm. Wix ja Squarespace. Hyviä alustoja kaikki. Kotisivujen tekeminen ei ole kuitenkaan vain sivujen rakentamista, vaan siihen liittyy olennaisesti ymmärrys hakukoneiden toiminnasta ja tietoturvasta, sekä asiakkaan käyttökokemus ja hakukoneiden toimintalogiikan ymmärtäminen. Jos päädyt tekemään sivuja itse niin suosittelen aloittamaan edellä mainittujen asioiden opiskelusta. Ota aihe kerrallaan, käytä aikaa muutama tunti illassa. Tieto löytyy verkosta ja se kuuluu kaikille. On paljon videoblogeja, ohjeita ja oppaita sekä hyviä seminaareja suomeksi ja englanniksi. Ensin pitää oppia ja vasta sitten voi toteuttaa – tämän me olemme oppineet jo peruskoulussa.

Osaksi palveluna

Entä voisiko sivut tehdä yhdessä siihen erikoistuneen toimiston kanssa? Voisinko minä tehdä jotain? Tottahan toki voit. On paljon toimialoja, joiden ymmärtäminen vaatii syvempää tietoa eli oppimista. Voit tuottaa esimerkiksi sivustosi tekstin itse, jonka sitten hakukoneiden toimintalogiikkaan erikoistunut sisällöntuottaja optimoi toimivaksi. Juuri niin minäkin teen nyt. Kirjoitan tämän itse, mutta meidän kirjoittamista opiskellut Sanna korjaa virheeni.

Avaimet käteen

Vaihtoehtona on ostaa sivut ns. avaimet käteen -ratkaisuna. Tämä vaatii sinulta oman kuvamateriaalin toimituksen, jos sellaista löytyy, sekä haastattelun, jossa kerrot sisällöntuottajalle, mitä yrityksesi tekee ja miten haluat yrityksestäsi kirjoitettavan. Toimisto tuottaa sinulle oikovedoksen ja osallistut vielä vedoksen muutoksiin. On täysin mahdollista tuottaa hyvät ja toimivat verkkosivut, joiden tekeminen vie omaa aikaasi vain muutaman tunnin.

Kaikki yllä mainitsemani tavat ovat oikein. Sinä päätät, paljonko haluat käyttää aikaasi sivujen tuottamiseen. Lopputulos voi olla kaikissa tapauksissa yhtä hyvä, sillä me kaikki voimme oppia.

Minkä alustan valitsen sivuilleni?

Rakastan tätä aihetta. Nyt pääsemme ensimmäisessä kappaleessa mainitsemaani sairauteen. Yksi edustaa avointa lähdekoodia ja toinen suljettua. Avoimen lähdekoodin alustoja ovat mm. WordPress ja Drupal. Suljettu on taas toimiston oma tai toimiston käyttämä, toisen yrityksen ylläpitämä oma alusta. Molemmat ratkaisut ovat yhtä hyviä. Se, mikä ratkaisee on palvelu alustan ympärillä!

Avoimen lähdekoodin tekijät huutavat kurkku suorana, miten helppoa sivut on siirtää toiselle ja miten tätä alustaa kehittävät tuhannet ja tuhannet ihmiset. Suljetun lähdekoodin tekijät vastaavat huutoon sillä, kuinka paljon päivittämistä avoin alusta vaatii ja kuinka paljon siinä on tietoturva-aukkoja. Sota kaupan saamisesta on alkanut. Totuus on kuitenkin se, että molempien sivujen siirtäminen on yhtä vaivalloista, koska harvoin avoimen koodin alustalla tekevä toimisto jatkaa toisen käden työtä. Eli: sitä koodia, jonka yritys A on tehnyt sinulle, yritys B tuskin haluaa jatkaa. Totuus on myös se, ettei avoimessa lähdekoodissa ole tietoturva-aukkoja yhtään enempää kuin suljetussa, jos toimisto vain huolehtii sivustosi päivityksistä ja tietoturvasta asiallisesti. Molemmat alustat ovat yhtä hyviä, jos toimisto ja palvelu alustan ympärillä osaa asiansa.

Palaan palvelu-aiheeseen. Kotisivujen hankinta koostuu sivujen teosta ja ylläpitämisestä. Ylläpito alkaa, kun sivut julkaistaan. Itse tykkään puhua enemmän asiakkaan huolenpidosta. Suosittelen puhumaan toimittajan kanssa juuri tästä aiheesta. Miten sinä huolehdit minun sivuistani, ja mitä minun pitää tehdä itse? Taas kerran sinä päätät. Kuinka paljon haluat käyttää aikaa sivujen huolenpitoon? Valitse toimija sen mukaan. Lopputulos voi olla yhtä hyvä.

Mitä huolenpito on ja mistä kulut koostuvat?

Kotisivut vaativat toimiakseen alustan, palvelimen, nimipalvelimet ja domainin. Nämä ovat pakollinen paha ja ilman näitä sivut eivät verkossa näy. Halvimmillaan saat nämä n. 100 eurolla vuodessa. Jopa vähän alle.

Lisäksi nykyään sivuilla on oltava SSL-sertifikaatti ja GDPR-asetuksen vaatima tietosuojaseloste. SSL on markkinoilla uusi kuuma peruna ja sitä myydään hyvin värikkäin hinnoin muutamasta kympistä vuodessa aina muutamaan kymppiin kuukaudessa. Keskihinta lienee noin 100 euron paikkeilla per vuosi. Ilman tätä sertifikaattia hakukoneet ilmoittavat käyttäjälle sivustosi olevan ”ei turvallinen”. Laita tämä asia kuntoon. Tietosuojaselosteen tarjoaa toinen toimija kaupan päälle ja toinen ei tarjoa sitä lainkaan. Sellaisen saa muutamalla satasella, kertamaksuna. Toki tämänkin voi tehdä itse – aikaa menee tunti tai pari.

Palataan taas mainitsemaani sairauteen. Toinen toimija huutaa verkossa kovaan ääneen ”älä vain maksa sivustostasi mitään kk-maksuja” ja toinen vastaa huutoon ”kotisivuissa on aina ylläpitokuluja”. Tässä jälkimmäinen on oikeassa, hän ei ole sairastunut. Sivuissa on tosiaan aina ylläpitokuluja. Hyvät ja tietoturvaltaan riittävät kotisivut maksavat sinulle kiinteinä kuluina halvimmillaan n. 100 euroa vuodessa.

Itse suosin kaikessa ostamisessa palvelua. Ostan mielelläni ratkaisun, joka maksaa minulle hieman enemmän, jos minusta pidetään huolta. Avainkysymys on se, pidetäänkö minusta huolta vai laskutetaanko minua turhasta? Kannattaa muistaa, että mikäli maksat toimistolle vuodessa yli tuon 100 euroa niin sinun pitää saada palvelua. Toimiston pitää huolehtia sivujen tietoturvasta, uusia domainit puolestasi, soittaa sinulle ja kysyä, pitääkö sivuille tehdä muutoksia. Ethän sinäkään yrittäjänä voi vain laskuttaa ilman, että teet sen eteen töitä.

Se, miten palvelu laskutetaan on täysin toisarvoinen asia. Kuukausittain, kvartaaleittain, vuosittain vai kaikki tarvittavat palaset erikseen. Loppusumma ja palvelu ovat ne, jotka ratkaisevat, joten niihin kannattaakin käyttää erityistä huomiota ostopäätöstä tehtäessä. Sinulle oikea palvelu voi maksaa 100 euroa tai kaksi tonnia vuodessa ja kaikkea siltä väliltä. Se, minkä kuuluisi ratkaista ostopäätöksesi, on paljonko haluat itse käyttää aikaasi ja mitä sivustollesi haluat per vuosi.

Ylläpitokuluja ovat myös kulut, jotka koostuvat siitä, kun päivität sivustosi sisältöä. Mitä tämä maksaa? Kuinka monta kertaa vuodessa sivustoa on tarvis päivittää? Nämä ovat kysymyksiä, jotka tulee käydä läpi ostopäätöstä tehtäessä. Kiinteät kulut ovat palvelin, domain, nimipalvelin ja alusta. Lisätään kiinteisiin kuluihin tekniset päivitykset ja sisällön päivitykset – lopputulokseksi saadaan summa, joka on vuositasolla sivujen ylläpito-, eli huolenpitokustannus.

Mieti, paljonko haluat käyttää aikaasi?

Ajankäytön kaava on suhteellisen helppo. Laske aika, jonka haluat käyttää sivujen tekoon ja huolenpitoon. Kerro se omalla myyntikatteella. Mikäli saat enemmän tuottoa käyttämällä aikaa omaan työhösi niin osta kaikki palveluna. Mikäli taas ajankäyttö sivuihisi on sinulle kannattavampaa kuin oman työsi teko niin tee itse. Molemmat tavat ovat oikein. Aika ratkaisee. Sekä palvelu.

***

A734915D-6202-4FAA-89E2-A7785D2C070D-4213-0000035F03974FA2.png

Petri Elovaara

Petri on toiminut vuodesta 2009 yrittäjänä ja ollut mukana perustamassa kahdeksaa yhtiötä. Hänen yritystensä kautta on tehty lähes 5000 kotisivuratkaisua. Petri myi perustamansa Digimediatoimisto Vilperin vuonna 2015 Fonectalle. Tämän vuoden alussa hän perusti uuden kotisivujen tuottamiseen erikoistuneen yrityksen Tagomo Digital Oy:n. Tagomon liikeidea perustuu kotisivuihin sekä huolenpitopalveluun. Palvelu pitää huolen siitä, että kotisivusi ovat aina ajantasalla yrityksesi ilmeen ja palveluiden kanssa. Petrin yhtiökumppaneina on Mikko Lehtinen ja Hans Ekholm. Petrin motto kaikessa yrittämisessä on ”ei ole yhtä oikeaa tapaa ja palvelu ratkaisee".

Vierasblogi

Tämän blogin sisältö rakentuu Yrittäjät ryhmän jäsenistä - tämä bio on heitä varten!

Edellinen
Edellinen

Markkinakorvat: yrittäjän tärkeimpiä apureita

Seuraava
Seuraava

Mikä on perinnän ja maksuvalvonnan merkitys yrittäjille?