Jokaisen sisällöntuottajan must have työkalut

black-and-red-typewriter-1995842.jpg

Olet varmaan joskus kuullut sanonnan “En ole tarvinnut geometriaa tai kolmannen asteen yhtälöitä mihinkään työelämässä!”. Jep, minäkin olen kuullut. Samalla tavalla olen kuullut (ja sanonut peruskoulussa) sen, että “En ikinä tule tekemään työtä, jossa pitää kirjoittaa!”. Jep jep ja tässä sitä ollaan. Joskus nämä sanonnat osuvat yksiin toisinaan eivät. Omasta työstäni teen n. 30% sisällöntuotantoa ja 20% erilaista analyyttistä työtä, joten niin yhtälöt kuin tekstin tuottaminenkin on tullut tutuksi - ei sen vuoksi, että olisin koulussa niitä oppinut, vaan sen vuoksi, että myöhemmin on ollut pakko opetella.

Maailma on käynyt, jopa minun kouluajoistani, läpi melko suuren muutoksen myynnin ja markkinoinnin osalta. Vaikka video ja uudet sisältöformaatit muuttavat pelikenttää yhä nopeammin, on kuitenkin kiistämätön fakta, että mikäli haluat asiakkaiden löytävän sinut, tulee sinun pystyä tuottamaan myös hyvälaatuista kirjoitettuja sisältöjä.

Kiitos siis lukioaikojen äidinkielenopettajalleni, että opin edes sen verran, mitä opin. Mutta näin jälkeen päin katsottuna, enemmänkin olisi voinut antaa painetta tälle juniorille sillä olisi elämä ollut paljon helpompaa myöhemmin.

Sisällön tuotannossa kaikki ei ole kuitenkaan kiinni vain itse sisällön tuottamisesta vaan myös ideoinnista, rakenteesta, kieliopista, itse mekaanisesta kirjoittamisesta ja monesta muusta seikasta. Olen itse erittäin kiinnostunut aina uusista työkaluista ja olen kasannut muutamia matkan varrella mukaan tarttuneita hyödyllisiä idea ja sisällön suunnitteluun tarkoitettuja työkaluja sisällöntuottajille ja kirjoittaville yrittäjille.

Nämä ovat itsellä ideointi prosessissa usein mukana:

Zenpen Minimal

Tämä näppärä kirjoitustyökalu on minimalisoitu kirjoitustyökalu, jonka tarkoitus on vähentää kaikkea muotoseikoista, johtuvia häiriöitä ja antaa sinun keskittyä olennaiseen - sisältöön.

http://www.zenpen.io/

The Most dangerous writing app

Tämä ei sovi kaikillle mutta on minun ehdoton henkilökohtainen suosikkini. Tämä kirjoitustyökalu nimittäin poistaa tekstin mikäli olet liian kauan kirjoittamatta! Ja se aika on todella lyhyt! Eli toisin sanottuna alusta pakottaa sinut kirjoittaamaan!

HUOM! Alustan oli näköjään hankkinut Squibler, joten työkalun löydät navigoimalla: https://www.squibler.io/dangerous-writing-prompt-app/write?limit=5&type=minutes

Buzzsumo Analyze

Buzzsumo on näppärä työkalu paljon sisältöjä tekeville, sillä sen avulla selvität, mitkä sisällöt ja aiheet resonoivat parhaiten lukijoiden keskuudessa (Englanti)

http://buzzsumo.com/

Google trends

Hiukan samaa kategoriaa kuin Buzzsumo mutta Google trends käyttää nimensämukaisesti Googlen hakutrendejä avukseen. Ei lähtökohtaisesti kannata tehdä sisältöjä teemoista, joita kukaan ei etsi?

https://trends.google.com/trends/

Portent

Portent ei ole “hopealuoti” mutta se on pelastanut minut useita kertoja kun olen saanut otsikon keksimisessä täyden lukon päälle. Portent siis ehdottaa eri otsikoita ja aiheita avainsanojen perusteella. (Englanti)

https://www.portent.com/tools/title-maker

Blog topic generator

Yllä olevan lisäksi käytän aika usein Hubspotin generaattoria. Samalla tavalla kuin Portent, tämä ei tee sinua autuaaksi mutta ajatuksen siemen olen itse löytänyt täältä useamman kerran.

https://www.hubspot.com/blog-topic-generator

Ei muuta kuin sisältöjä luomaan! Kommentoi alle mikäli olet löytänyt vielä lisää mielenkiintoisia ja hyviä työkaluja kirjoittajille ja sisällöntuottajille!

-J

Edellinen
Edellinen

Lisää tehoja etätyöskentelyyn oikeilla työkaluilla

Seuraava
Seuraava

Kuinka nostin työtehoani huimat 10%?