Uutisia ja ajankohtaista tietoa yrittäjille
Yrittäjä.io julkaisee yrittäjien omia tarinoita, videoita, uutisia sekä yrittäjiä hyödyttävää sisältöä. Meille tärkeintä on se, että apu tulee yrittäjältä yrittäjälle. Yhteisönä haluamme olla yrittäjän tuki ja apu muuttuvassa maailmassa.
Huomionarvoiset
Kaikki uutiset
Tehokkaampi projektijohtaminen pk-yrityksissä – viisi näkökulmaa arjen sujuvoittamiseen
Projektipohjaisessa liiketoiminnassa arjen haasteet kasaantuvat helposti: tarjouslaskenta, resurssien suunnittelu ja aikataulut kiristävät kokonaisuutta jo ennen työn alkua. Kun järjestelmät ovat hajallaan tai tieto kulkee eri muodoissa, riskinä on, että päätöksiä tehdään vanhentuneen tiedon varassa.
Toimitilat osana yrityksen kasvua
Toimitilat ovat monelle yrittäjälle enemmän kuin neliöitä ja vuokrasopimuksia. Ne vaikuttavat asiakaskokemukseen, työntekijöiden viihtyvyyteen ja jopa liiketoiminnan kasvuun. Silti moni pk-yrittäjä miettii toimitiloja lähinnä kustannustekijänä.
Näin yrittäjä voi tehdä autokannastaan kestävämmän
Monessa yrityksessä autoilu on välttämättömyys – työsuhdeauto, pakettiauto tai toimituskalusto. Se on kuitenkin myös yksi suurimmista kulueristä sekä merkittävä osa hiilijalanjälkeä. Hyvin suunnitellulla autopolitiikalla voidaan pienentää kustannuksia, parantaa työnantajamielikuvaa ja siirtyä kohti kestävämpää toimintaa.
Tero Nummenpää avaa, miten yrityksen arvo pomppaa ylös
Translink Corporate Financen perustaja Tero Nummenpää tietää, miten yrityksen arvoa kasvatetaan. Yrittäjäcastin jaksossa #95 hän kertoo, kuinka neuvottelu, kilpailutus ja strateginen ymmärrys voivat nostaa yrityksen arvon uudelle tasolle.
Ilkka Lavas avaa työelämän ja terveyden tasapainottelua – ilman hyvinvoivia yrittäjiä ei ole hyvinvoivia yrityksiä
Suomi 24:n ja City-lehden kautta tunnettu sarjayrittäjä Ilkka Lavas korostaa kriisien vaikutusta hänen uralleen Yrittäjäcastin jaksossa #94.
Risto Juntunen avaa, kuinka hän selvisi velkahelvetistä
Sarjayrittäjä Risto Juntunen selvisi konkurssista, velkakriisistä ja pandemian haasteista. Yrittäjäcastin jaksossa #93 hän kertoo, miten yli 300 000 euron velat maksettiin ja miten kriiseistä syntyi uusia liiketoimintoja.
Yrittäjien työtapaturmat lisääntyvät – kolmannes vie yli viikon sairaslomalle
Yrittäjien vapaaehtoisen työajan tapaturmavakuutuksen piirissä sattuneista työtapaturmista runsas kolmannes johtaa yli viikon sairauspoissaoloon, kertoo vakuutusyhtiö Fennia. Vielä huolestuttavampaa on, että noin 200 Kyrittäjää vuodessa joutuu työkyvyttömäksi useaksi kuukaudeksi.
Joka toinen on halunnut irtisanoa kollegan – mutta miksi?
Tuoreen Työelämägallupin mukaan joka toinen suomalainen työelämässä mukana oleva on joutunut tilanteeseen, jossa jonkun työntekijän irtisanominen olisi ollut koko työyhteisön etu. Gallupin mukaan 50 prosenttia vastaajista tunnistaa tilanteen, jossa yksi työntekijä on aiheuttanut merkittäviä ongelmia muille.
Globaali kilpailu muuttaa markkinoita: Mitä yrittäjän tulisi tietää?
Yritystoiminta ei enää toimi pelkästään paikallisilla ehdoilla, vaan lähes kaikki alat ovat jollain tavalla yhteydessä kansainvälisiin markkinoihin. Pienikin suomalainen yritys saattaa kilpailla asiakkaiden huomiosta samaan aikaan kansainvälisten toimijoiden kanssa, sillä internet ja digitaalinen kaupankäynti ovat madaltaneet rajoja ennennäkemättömällä tavalla.
Kotisivut Saitti-kotisivukoneella – Yrittäjä testaa
Tämän Yrittäjä testaa -sarjan osassa tarkoituksena on selvittää, voiko Hostingpalvelun modernilla Saitti-kotisivukoneella rakentaa itse selkeät, näyttävät ja helposti päivitettävät sivut ilman suurta budjettia tai teknistä osaamista.
Miksi ja miten rakennan asiakkuusyhteisön?
Digitalisaatio on muuttanut markkinoinnin pelikenttää. Mainonta tavoittaa ihmisiä, mutta se ei enää yksin riitä sitouttamaan. Asiakkaat haluavat enemmän kuin yksisuuntaista viestintää – he haluavat osallistua, vaikuttaa ja olla osa jotakin suurempaa. Tässä kohtaa astuu esiin yhteisömarkkinointi: strategia, joka perustuu asiakkaiden ympärille rakennettuihin yhteisöihin, joissa vuorovaikutus ja arvonluonti ovat jatkuvaa.
Lomat jakautuvat epätasaisesti yrittäjien kesken – toisilla aikaa hengähtää, toisilla ei päivääkään
Suomalaisessa yrittäjäkentässä lomailun todellisuus on kaksijakoinen. Ylen tuoreessa artikkelissa nostetaan esiin, että osa yrittäjistä ei pidä lomaa lainkaan, kun taas toisilla kalenterissa on tilaa useamman viikon vapaalle.
Uusin saavutettavuusdirektiivi koskee yhä useampaa yritystä
Tiedätkö kuinka saavutettavat kotisivusi oikeasti ovat? Oletko miettinyt, kuinka helppoa sivustoasi on käyttää esimerkiksi puhelimella, ruudunlukijalla tai pelkällä näppäimistöllä? Saavutettavuus tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen voi käyttää sivustoasi vaivattomasti riippumatta iästä, taidoista tai toimintakyvystä.
Miten huomioin eri maksutavat verkkosivuilla?
Maksutapojen valinta verkkosivuille on tärkeä vaihe yrityksen taipaleella, ja vaihtoehtoja on runsaasti. Se kannattaa tehdä huolella, koska sopivien maksutapojen puute on yksi yleisimmistä syistä ostotapahtumat keskeytymiseen.
Mikä on BIC-koodi ja mihin sitä tarvitaan?
Kun teet ulkomaanmaksuja tai vastaanotat maksuja ulkomailta, saatat törmätä termiin BIC-koodi. Se on osa kansainvälistä maksuliikennettä, ja sen avulla maksut ohjataan oikealle pankille. Tässä artikkelissa käymme läpi, mitä BIC-koodi tarkoittaa, miksi se on tärkeä ja mistä oman pankkisi BIC-koodin voi löytää.
Miten tehdä nettisivu ilman aikaisempaa kokemusta?
Nettisivujen tekeminen voi tuntua hankalalta ja herättää monia kysymyksiä, varsinkin jos olet tekemässä sivuja ensimmäistä kertaa. Mitä vaihtoehtoja on tarjolla? Mitä täytyy ottaa huomioon? Voinko rakentaa sivut itse?
Kuinka asiakaspolku voidaan optimoida nopeisiin ostopäätöksiin?
Asiakaspolulla tarkoitetaan koko sitä tietä, joka johtaa tuotteen löytämisestä itse ostotapahtumaan. Onnistunut asiakaspolku johtaa hyvään ostotapahtumaan, jonka perusteella asiakas palaa sivuille yhä uudelleen. Kilpailu asiakkaista on kova, joten jokainen piste polun varrella on tärkeä miettiä tarkkaan.
Bitcoin-reservi yrityksen kassanhallinnassa
Bitcoin on kulkenut pitkän tien teknologiakokeilusta globaalisti tunnustetuksi digitaaliseksi omaisuuseräksi. Vaikka se on jo vakiintunut yksityissijoittajien ja institutionaalisten sijoittajien omaisuusluokaksi, myös yhä useammat yritykset – ja jopa valtiot – harkitsevat Bitcoinin sisällyttämistä osaksi varainhallinnan strategiaansa.
Uudistuksia työsopimuslakiin: Mitä muutoksia on tulossa?
Työsopimuslakiin on tulossa merkittäviä muutoksia, jotka vaikuttavat työntekijän irtisanomiseen liittyviin lain vaatimuksiin. Lakimuutoksiin liittyen on annettu ensimmäinen hallituksen esityksen luonnos, joka on laitettu lausuntokierrokselle 24.2.2025, joka kestää aina 7.4.2025 saakka. Toteutuessaan muutokset tulisivat voimaan 1.1.2026.
Mitä verkkopelien affiliate-markkinoinnista voi oppia?
Verkkopelialan affiliate-sivustot ovat vuosien varrella kehittäneet huipputarkkoja strategioita, joiden tavoitteena on houkutella käyttäjiä, sitouttaa heidät ja konvertoida kävijöitä maksaviksi asiakkaiksi. Näistä malleista voivat oppia monet muutkin toimijat – aina verkkokaupoista media-alalle saakka.